CNN: Nashvillen pommiräjähdys oli mahdollisesti itsemurhaisku

Nashvillen keskustassa suuri räjähdys – kolme loukkaantunut 1:08
Voimakas räjähdys sytytti useita tulipaloja Nashvillessä

Yhdysvaltojen Nashvillessa joulupäivän aamuna räjähtänyt pommi oli mahdollisesti itsemurhaisku, kertoo uutiskanava CNN. Asiasta kertovat kanavalle tapauksen tutkintaa tuntevat lähteet.

Lähteiden mukaan tutkijat uskovat nyt itsemurhaiskun mahdollisuuteen. Aiemmin on kerrottu, että tapahtumapaikalta on löydetty ihmisjäänteiksi uskottua kudosta.

Paikallislehti Tennessean kertoo, että poliisi on tunnistanut ihmisen, jolla epäillään olevan yhteys räjähdykseen.

Liittovaltion poliisin FBI:n tutkijat tutkivat lauantaina asunnon tapaukseen liittyen. FBI sanoi lauantaina, että sillä ei ole muita epäiltyjä. CNN kertoo, että tutkinnassa ei vaikuta olevan käynnissä laajoja ihmisten etsintöjä.

Tämä voisi median lähteiden mukaan tarkoittaa sitä, että etsinnässä ei ole ketään, jonka epäiltäisiin olevan laajemmin vaaraksi muille. Kolme ihmistä joutui sairaalahoitoon, kun teleoperaattori AT&T:n rakennuksen edustalle parkkeerattu matkailuauto räjähti perjantaiaamuna paikallista aikaa.

Räjähdys tuhosi rakennuksia ja aiheutti katkoja tietoliikenteeseen.CNN kysyi lähteiltään, oliko AT&T:n rakennus räjähdyksen kohteena. Medialle kerrottiin, että viranomaiset tutkivat kaikkia mahdollisia motiiveja.

Naisääni varoitti

Tennesseen kuvernööri Bill Lee on pyytänyt Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia julistamaan hätätilan Nashvillen räjähdyksen vuoksi. Liittovaltion avun saaminen räjähdysvahinkojen korjaamiseen vaatii hätätilan julistamista.

Poliisi sai ennen räjähdystä hälytyksen ampumisesta ja epäilyttävästä matkailuautosta AT&T:n rakennuksen luona. Autosta kuului nauhoitettu varoitus, jonka mukaan pommi räjähtäisi 15 minuutin kuluttua.

Nauhoitettu naisääni laski nauhalla aikaa pommin räjähtämiseen asti.Pommiryhmä ehti kuitenkin tyhjentää alueen ennen räjähdystä. CNN:lle puhuneen silminnäkijän Buck McCoyn mukaan koko katu oli hetken tulessa räjähdyksen jälkeen. Hänen talonsa ikkunat rikkoontuivat räjähdyksen voimasta.

Pommiryhmä eristi räjähdyspaikan, ja useat eri poliisivirastot tutkivat tapausta. Poliisin mukaan useita ihmisiä on viety poliisin kuulusteltavaksi, mutta pidätyksiä ei ole tehty. Mitään todisteita ampumisestakaan ei kerrota löytyneen.

Nashvillen pormestarin John Cooperin mukaan räjähdyksen aiheuttamat vauriot rajoittuvat pienelle alueelle, mutta minä tahansa muuna aamuna sen seuraukset olisivat olleet vakavampia.

Lue myös:

    Uusimmat