Wokki on helppo arkiruoka – poimi herkullinen resepti talteen

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa kokataan herkullisia keittoja.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa huippukokki Kari Aihinen opastaa karkkilalaisperheen paremman arkiruoan pariin. Jaksossa valmistetaan erilaisia keittoja ja wokkeja.

Poimi talteen helpot arkireseptit!

Paahdettu maa-artisokkakeitto

1 kg maa-artisokkaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Maitoa
Suolaa
Pippuria

Kuori sipuli ja valkosipuli, lohko sipulit isohkoiksi paloiksi. Paahda pestyjä ja pilkottuja maa-artisokkia ja sipuleita uunissa 150 asteessa noin puoli tuntia, kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet väriä.

Laita sipulit ja maa-artisokat kattilaan. Kaada joukkoon sen verran maitoa että kasvikset peittyvät, ja keitä viitisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Soseuta keitto blenderissä. Mikäli keitto on liian paksua, lisää vettä tai maitoa.

Basilikalla maustettu parsakeitto

1 nippu parsaa
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
Voita paistamiseen
4 dl vettä
2 dl kermaa
2 dl pakasteherneitä
Tuoretta basilikaa
Suolaa
Mustapippuria
Nokare crème fraichea

Kuori ja pilko parsat ja sipulit. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuleita ja parsoja kevyesti niin, että ne eivät ruskistu. Lisää vesi ja keitä kasaan niin, että nesteen määrä tiivistyy noin puoleen alkuperäisestä. Lisää kerma ja kiehauta keittoa vielä 2-3 minuuttia.

Laita jäiset herneet ja muutama basilikanlehti tehosekoittimeen, kaada kuuma keittopohja päälle ja aja kauniin vihreäksi keitoksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon nokare ranskankermaa. Jos keitto on liian paksua, ohenna sitä tilkalla vettä. Koristele tuoreilla basilikanlehdillä.

Vinkki! Voit halutessasi paistaa keiton päälle pieneksi pilkottua parmankinkkua.

Joonan focaccia

25 g tuorehiivaa
3,5 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
6-7 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

4 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl rosmariinia
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl sitruunamehua
1 sipuli suikaleena
Sormisuolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon oliiviöljy, suola ja hunaja. Lisää jauhoja vähitellen vaivaten, jätä taikina löysähköksi. Anna sen kohota peitettynä puolisen tuntia.

Kaada ja levitä taikina oliiviöljyllä voidellulle leivinpaperille, isoon reunalliseen uunin kestävään vuokaan tai uunipellille n. 25 x 30 cm kokoon. Peitä liinalla ja anna kohota vielä puolisen tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset paitsi sipuli ja suola. Paina kuoppia kohonneeseen leipään jauhotetulla sormella. Voitele leipä oliiviöljysekoituksella. Ripottele päälle sipulisuikaleet tai -renkaat ja sormisuolaa.

Paista leipää noin 10–15 minuuttia, kunnes se on kullankeltainen. Voitele heti oliiviöljyllä, niin leipä saa hyvän pinnan. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa paloiksi, tarjoile heti. Focaccia on parhaimmillaan tuoreena ja lämpimänä.

VINKKI: Lisämakua saat feta-juustopaloista ja/tai kirsikkatomaateista. Painele ne kohonneeseen leipään ennen uuniin laittoa.

Corn Flakes -leivitetyt broilerin rintafileet

8 broilerin rintafileetä
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3 dl Maissilastuja
Suolaa
Pippuria
Currya
Voita

Sweet chili -dippi

1 dl Hellmann’s majoneesia
2 rkl Sweet chili -kastiketta
2 rkl sitruunamehua
Loraus vettä

Laita erillisiin kulhoihin jauhot, munat sekä maissilastut. Riko munien rakenne ja murskaa maissilastuja vähän pienemmiksi.

Mausta broilerin rintafileet suolalla, pippurilla ja currylla. Pyörittele rintafileet ensin vehnäjauhoissa, dippaa sitten kananmunaan ja viimeisenä vielä rikottuihin maissilastuihin.

Sulata pannulla voita. Laita pannulle kaksi rintafileetä kerrallaan sitten kun voi ei enää vaahtoa. Paista kummallekin puolelle kaunis kullanruskea väri.

Valmista dippi sekoittamalla majoneesi, sweet chili -kastike ja sitruunamehu keskenään. Mikäli seos on liian paksua, voit ohentaa sitä vedellä. Tarkista maku.

Paahdettu tomaatti-sipulisalaatti

1 rasiallinen kirsikkatomaatteja
1 nippu parsaa
½ nippu kevätsipulia
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä
Sitruunamehua

Halkaise kirsikkatomaatit, kuori ja halkaise parsat. Silppua kevätsipulinvarret. Paista parsoja öljyssä niin että ne saavat paahtuneen värin. Lisää kirsikkatomaatit ja kevätsipulit ja paista vielä pari minuuttia, niin että tomaatit vähän pehmenevät mutta eivät mene soseeksi. Mausta salaatti suolalla ja pippurilla ja purista päälle puolikkaan sitruunan mehut.

Maaritin parempi makkarakeitto

1 kg uutta perunaa
5 porkkanaa
1 sipuli
puolikas juuriselleri
2 pakettia makkaraa
Kourallinen persiljaa
Kevätsipulia
Voita
2 l Vettä
3 liemikuutiota

Pese perunat ja pilko ne neljään osaan tai sopiviksi suupaloiksi. Laita perunalohkot kylmään veteen. Kuori ja pilko porkkanat ja juuriselleri. Kuori sipuli ja lohko veneiksi. Pilko makkara viipaleiksi tai kuutioiksi.

Freesaa juureksia voissa 5-10 minuuttia. Paista pannulla makkarakuutiot muutamassa erässä. Kun juurekset ja vihannekset on freesattu, lisää kattilaan vesi ja liemikuutiot. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää lopuksi makkarakuutiot ja persiljasilppu.

Mureaksi haudutettua porsaan kassleria

1 kg porsaan kassleria
Suolaa
Mustapippuria
Öljyä ja voita paistamiseen
2 sipulia
1 palsternakka
1 pieni juuriselleri
1 porkkana
1 kokonainen valkosipuli
4 laakerinlehteä
Rosmariinia
Timjamia
Lehtipersiljaa

Nosta liha jääkaapista pöydälle lämpenemään 2-3 tuntia ennen ruuan valmistamista. Mausta se suolalla ja pippurilla. Lämmitä uuni 85 asteeseen. Ruskista liha kuumalla pannulla öljyn ja voin sekoituksessa. Paistamisen tarkoitus on saada lihaan kaunis paistopinta, sillä liha kypsytetään uunissa. Pilko juurekset, lisää ne lihan joukkoon ja paista hetki. Siirrä liha uuniastiaan ja lisää laakerinlehdet ja yrtit. Lisää pannulle vähän vettä ja huuhtele paistamisessa syntyneet nesteet mukaan uuniastiaan.

Lisää pannulta talteen ottamaasi nestettä astiaan sen verran, että liha peittyy. Maista lientä ja mausta tarpeen mukaan. Liemen pitää olla maukasta, sillä se antaa makua lihaan. Kypsennä lihaa kannen alla 85-asteisessa uunissa yön yli. Nesteen ei tarvitse kiehua, vaan liha hautuu hiljalleen nesteessä. Jos haluat ruuan nopeammin valmiiksi, kypsennä kassleria noin 150 asteisessa uunissa kolme tuntia. Mitä pidempi kypsennysaika, sen herkullisempi on lopputulos.

Härkäkasviswokki

Punainen paprika suikaleena
1 rasia herkkusieniä
Purjoa n. 10 cm pätkä suikaloituna
1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
Nippu kevätsipulia
1 parsakaali
¼ kevätkaalia
Tuoretta chiliä maun mukaan
Munanuudelia
500 g härän ulkofileepihviä
Teriyaki-kastiketta
Osterikastiketta

Suikaloi purjot, paprikat ja ulkofilee. Viipaloi herkkusienet ja kevätsipulinvarret, irrota parsakaalista nuput, halkaise jos on tarpeen. Leikkaa pavuista päät pois ja ryöppää pavut kiehauttamalla vedessä kolmen minuutin ajan. Laita nuudelit kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä, peitä kannella ja anna kypsyä kolme minuuttia. Siivilöi nuudeli ja huuhtele kylmällä vedellä.

Kuumenna wok-pannu todella kuumaksi. Lorauta pannulle rypsiöljyä ja paista lihasuikaleet kahdessa erässä, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Kun lihassa on hyvä väri, kaada ne pannulta kulhoon.

Lisää vielä rypsiöljyä pannulle ja paista ensin pari minuuttia sieniä, lisää sitten paprika ja chili, sitten kaali ja viimeisenä purjo, valkosipuli ja parsakaali. Paista hetken aikaa, mutta niin että kasvikset jäävät napakoiksi. Lisää paistetut lihat joukkoon.

Lorauta päälle pari ruokalusikallista teriyaki-kastiketta sekä ruokalusikallinen osterikastiketta.

Currylla maustettu possukaalipata

1200 g porsaan kassleria
1 pieni kevätkaali
3 valkosipulinkynttä
2 dl ohraa
3 rkl voita
2 tl currya
Suolaa
Mustapippuria
2 laakerinlehteä
Vettä

Leikkaa kassler pienemmiksi kuutioiksi. Irroita kaalista lehdet ja pilko pienemmäksi.

Lämmitä voi kattilassa ja laita sekaan 2 tl curry-jauhetta. Kuullota kaalit kevyesti kattilassa, lisää kuoritut valkosipulinkynnet.

Ruskista lihapalat paistinpannulla muutamassa erässä ja kaada pataan kaalien joukkoon. Mausta pata suolalla, mustapippurilla ja laakerinlehdillä. Kaada pataan sen verran vettä, että lihat peittyvät. Kun vesi alkaa kiehumaan, lisää ohrat ja hauduttele pataa miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia.

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla ja mtv.fissä maanantaisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat