Windows 10:n ärsyttävimpään ominaisuuteen vihdoin muutos? Päivitykset voisi jatkossa ajastaa

Tuoreen vuotokuvan perusteella Microsoft saattaisi viimein korjata yhden Windows 10:n ärsyttävimmistä ominaisuuksista.

Tähän asti Windows 10 -käyttöjärjestelmän päivitykset ovat latautuneet käyttäjiensä laitteille automaattisesti. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Microsoft olisi tekemässä tähän merkittävän muutoksen.

Havainnon teki Winaeron Sergey Tkachenko. joka huomasi käyttöjärjestelmään ilmestyneen uuden ominaisuuden, joka mahdollistaa päivitysten teon ajastamisen myöhemmäksi.

Päivityksiä voisi jatkossa ajastaa korkeintaan 35 päivän päähän. Uusi vuodettu ominaisuus on kuitenkin toistaiseksi vain huhu.

Sitten Windows 10 -käyttöjärjestelmän julkaisun viime vuonna on moni käyttäjä kokenut päivitysten teon jatkuvana rasitteena. Alunperin automaattisten päivitysten ideana oli helpottaa käyttäjiä, joiden ei tarvitsisi enää huolehtia itse laitteidensa päivityksestä, mutta ominaisuus kääntyi nopeasti itseään vastaan.

Automaattiset päivitykset kun saattoivat aloittaa mihin kellonaikaan hyvänsä keskeyttäen kaiken toiminnan tietokoneella. Jotkut päivitykset ovat jo itsessään olleet lähes katastrofaalisia: esimerkiksi syksyllä julkaistu päivitys onnistui rikkomaan miljoonien käyttäjien web-kameran.

 

Lähde: Gizmodo

***


Lue myös:

    Uusimmat