Mainos

Android-sovellukset voivat pian päivittyä uudella tavalla

Google on vastikään esitellyt tulevia Android-suunnitelmiaan Google Dev Summit -tapahtumassa. Yhtiön verkkosivuilla kerrotaan muun muassa uudesta ohjelmointirajapinnasta, joka muuttaa merkittävällä tavalla sovellusten päivittymistä.

Ohjelmoijille tuodaan piakkoin käyttöön uusi In-App Updates -rajapinta, jolla käyttäjät voidaan käytännössä pakottaa päivittämään sovelluksia. Syy tähän on selkeä: toisinaan sovellukset kaipaavat pikaisia tietoturvapäivityksiä, mutta osa käyttäjistä ei hoksaa reagoida nykyisiin päivityskehotuksiin.

Tuleva rajapinta mahdollistaa päivityksestä ilmoittamisen kahdella tavalla. Kaikkein kriittisimmissä tilanteissa sovelluskehittäjät voivat asettaa päivittämään pakottavan ponnahdusikkunan aukeamaan kesken sovelluksen käytön. Näissä tapauksissa sovelluksen käyttöä ei voi jatkaa, ennen kuin päivitys on onnistuneesti asennettu.

Toinen vaihtoehto mahdollistaa päivityksen lataamisen ja asentamisen myös silloin, kun sovellusta vielä käytetään. Tällä pyritään estämään se, ettei ainakaan sovelluksen käytön estyminen ole tärkeän päivityksen tiellä.

Google esitteli Dev Summit -tapahtumassa myös uusia ominaisuuksia muihin sovellusrajapintoihin sekä Android Jetpack -pakettiin. Vielä ei ole tiedossa, kuinka pian In-App Update -rajapinnan vaikutukset alkavat näkyä käytännössä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja