Wilma Murrolta hieno suoritus Ranskassa – kovan kisan toinen

Wilma Murto taivutti 475 Lievinissä 0:37
Näin komeasti Murto ylitti korkeuden 475 ensimmäisellä yrityksellään.

Wilma Murto  oli hyvässä iskussa Lievinin yleisurheilukilpailussa Ranskassa lauantaina mutta jäi hieman kauden parhaastaan.

Murto hyppäsi puhtaasti korkeudet 450 ja 465. Sen jälkeen hän ylitti vielä ensimmäisellään riman korkeudesta 475.

Voit katsoa Murron komean ylityksen korkeudesta 475 pääkuvan videolta.

Kolmen ylityksen jälkeen rima ei enää suomalaisella ylittynytkään. Murto yritti kerran korkeudesta 484, mutta pudotti. Koska Eliza McCartney ylitti korkeuden 484, siirsi suomalainen kaksi yritystä korkeuteen 490. Se olisi ollut Murron uusi ennätys, mutta jäi tällä kertaa vielä ylittymättä.

Murto oli kuitenkin kovatasoisen kisan toinen. Hän jakoi toisen sijan Ison-Britannian Molly Cauderyn kanssa.

Murron kauden paras on noin viisi viikkoa sitten hypätty tulos 481.

400 metrillä Viivi Lehikoinen ei yltänyt aivan parhaimpaansa ja jäi tulokseen 54,03. Lehikoinen jäi hieman huonoon paikkaan ensimmäisen keirroksen päätteeksi ja joutui väistelemään kompuroivia juoksijoita.

Ratakierroksen kovimman ajan kirmasi Lehikoisen harjoituskaveri, Hollannin Femke Bol. Hollantilainen pysäytti kellot aikaa 49,63, mikä on maailman tämän kauden kärkitulos.

Simo Lipsanen hyppäsi kolmiloikassa tuloksen 16,42.

Lue myös:

    Uusimmat