WhatsAppiin on tulossa uusi ominaisuus – yhtiö haluaa vähentää hermoja kurittavaa viestitulvaa
Suosittu viestisovellus WhatsApp valmistelee uutta ominaisuutta. Jatkossa viestiketjuja voisi lisätä ”lue myöhemmin” -listalle.
Pocketnow-sivuston mukaan tuleva toiminto korvaisi nykyisen keskustelujen arkistoinnin.
Lue myöhemmin -toiminnon avulla vähemmän tärkeät keskustelut voi siirtää omalle listalleen eikä niistä siirron jälkeen saa enää ilmoituksia.
Näin ollen voi helposti suodattaa alkuvalikosta esimerkiksi sellaiset ryhmäkeskustelut, joita käyttää vain harvoin. Tuloksena on siistimpi aloitussivu, jossa vain tärkeät keskustelut ovat näkyvillä.
Viitteitä uudistuksesta on havaittu WhatsAppin tuoreimmissa beetaversioissa, joskin se on vielä kehitysvaiheessa.
Vaikuttaa siltä, että lue myöhemmin -painike toimii samalla lailla kuin nykyinen arkistointi. Arkistointi löytyy painamalla haluttua keskustelua pohjassa ja sen jälkeen valitsemalla yläpaneelista nuolta alaspäin osoittava kuvake.
Siinä missä arkistoidut keskustelut palaavat aloitusruudulle muiden keskustelujen osapuolien lähettäessä niihin viestejä, myöhemmin luettavaksi asetetut keskustelut pysyvät omalla listallaan.
Uudistuksen tavoitteena onkin vähentää keskeytyksiä ja ärsytystä aiheuttavia viesti-ilmoituksia ja aloitusruudun ruuhkautumista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää