Vuosikymmeniä sitten unohdetusta antibiootista superpöpöjen tappaja? Käytön esti aikoinaan vaaralliseksi osoittautunut piirre

Noin 80 vuotta sitten kehitetty ja sittemmin unohdettu antibiootti saattaa tarjota uusia mahdollisuuksia antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien torjumiseen.

1940-luvulla kehitetty Streptothricin (engl.) -antibiootti tehoaa ns. gramnegatiivisiin bakteereihin. Monet antibiooteille vastustuskykyiset vaaralliset bakteerit ovat juurikin gramnegatiivisia. Streptothricin jäi aikoinaan unohduksiin, sillä sen todettiin olevan liian myrkyllistä imisten munuaisille.

Nyt Harvardin yliopiston tutkija James Kirby kollegoineen tutkii jälleen kyseisen antibiootin mahdollisuuksia. Tällä kertaa samalla antibiootille on annettu uusi nimi: Nourseothricin (engl.).

Kirby toteaa tiedelehti Science Alertin haastattelussa, että nyt on aika katsoa ja kokeilla uudelleen unohdetun antibiootin potentiaalia. Nourseothricin on itse asiassa eri antibioottien yhdistelmä. Kirby on havainnut, että yhdistelmän toinen osa ei olekaan myrkyllinen. Silti se kykenee tuhoamaan antibiooteille vastustuskykyisiä gramnegatiivisia bakteereja. Hiirikokeissa sen avulla on onnistettu tappamaan bakteereja, jotka ovat aiemmin olleet vastustuskykyisiä useille eri lääkkeille.

Tutkijat toivovat, että ymmärtämällä paremmin kyseisen antibiootin toimintaa tutkijat voivat onnistua kehittämään kokonaan uuden lääkeryhmän vastustuskykyisten bakteerien nujertamiseksi.

Tutkimus on julkaistu PLOS Biology.- julkaisussa

Lue myös:

    Uusimmat