Mainos

Vuoden tiepalvelumies: Nykyautot liian huoltovapaita – pienten tarkistusten tekeminen unohtuu

Autoliiton vuoden tiepalvelumiehen mukaan nykyautot ovat jo niin huoltovapaita, että ihmiset eivät muista huolehtia ajoneuvojensa kunnosta yhtä hyvin kuin ennen.

Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoiset tiepalvelumiehet kokoontuivat viime viikonloppuna Kotkaan vuotuisille tiepalvelupäiville. Avajaisten yhteydessä julkistettiin perinteiseen tapaan Vuoden tiepalvelumies.

Kunnianosoitus myönnettiin tällä kertaa 39-vuotiaalle euralaiselle Juha Kuusistolle. Valinnan kriteereinä olivat muun muassa aktiivisuus ja esimerkillisyys tiepalvelumiehen tärkeässä roolissa sekä perehtyneisyys nykyaikaiseen ajoneuvotekniikkaan, joka asettaa yhä enemmän haasteita tien päällä tapahtuvalle avustustoiminnalle.

Kuusisto on vasta neljättä vuotta tiepalvelumiehenä, mutta tekninen osaaminen oli hallussa jo oman auto- ja rengasalan työn kautta. Tiepalvelumiehiltä vaadittavat ensiapu- ja tieturvakurssitkin olivat pääosin suoritettu, joten tiepalvelumieheksi ryhtyminen onnistui nopealla aikataululla.

– Olin toiminut Autoliiton paikallisosastossa jo pitkään, kun eräs kokenut tiepalvelumies houkutteli mukaan tiepalvelutoimintaan. Minua kiinnosti auttaa ihmisiä tien päällä, joten lähdin mielelläni mukaan, Kuusisto kertoo.

Perusjutut unohtuvat helposti autoilijoilta

Hyvän tiepalvelumiehen ominaisuuksiin kuuluvat ystävällisyys, avuliaisuus, luovuus ja empaattisuus. Aina, kun tiepalvelumiestä tarvitaan, on autoilijalla jonkinlainen kriisi päällä. Matka pitää saada mahdollisimman nopeasti jatkumaan. Rengasrikot, polttoaineen loppuminen sekä apuvirran tarve ovat yleisimpien avustussyiden joukossa.

– Nykyautot ovat vähän liian huoltovapaita ja se vähäkin auton kunnon ylläpito ja pienten tarkistusten tekeminen unohtuu. Ennen matkaa olisi tärkeää tarkistaa muun muassa rengaspaineet ja nostaa niitä tarvittaessa kuormitusta vastaaviksi, Kuusisto toteaa.

– Polttoainesäiliötä ei pidä ajaa aivan kuivaksi, vaan kannattaa tankata hyvissä ajoin. Ajotietokone ei anna välttämättä oikeaa kuvaa siitä, kuinka pitkälle lopputankillisella pääsee. Loppujen lopuksi moni matkan katkeaminen olisikin vältettävissä hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä, Kuusisto sanoo.

***

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.