VTV: Lisätoimia julkisen talouden vahvistamiseksi tarvitaan
Tarkastusviraston mukaan Suomi saattaa rikkoa tänä vuonna EU:n finanssipoliittisia sääntöjä.
Hallituksen julkisen talouden vahvistamistavoitteet eivät lisätoimista huolimatta ole toteutumassa tämänhetkisten ennusteiden valossa, sanoo Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) finanssipolitiikan arviossaan.
Menopaineiden taittamiseksi tarvitaan VTV:n mukaan lisätoimia.
VTV:n mukaan tilanteen taustalla vaikuttaa pysyvä julkisen talouden alijäämä, joka johtuu julkisyhteisöjen menojen kasvusta. Niiden syyt ovat pääosin rakenteellisissa tekijöissä kuten ikääntymisessä.
VTV tarkastelee finanssipolitiikan arviossaan muun muassa hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa, valtiovarainministeriön talousennustetta sekä EU:n uuden finanssipoliittisen säännöstön vaikutuksia.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus tarkensi keväällä finanssipoliittisia tavoitteitaan ja päätti 3 miljardin euron lisäsopeutustoimista.
– Lisätoimetkaan eivät tämänhetkisten ennusteiden valossa riitä toteuttamaan hallituksen tavoitteita kohentaa rahoitusasemaa ja vakauttaa velkaantumiskehitys. Voidaankin kysyä, tulisiko toimia kohdentaa enemmän menopaineita aiheuttaviin seikkoihin, kuten ikääntyminen, jotta politiikalla voidaan paremmin hillitä Suomen julkisyhteisöjen velan BKT-suhteen kasvua pitkällä aikavälillä, ekonomisti Suvi Kangasrääsiö sanoo VTV:n tiedotteessa.
Lue myös: Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
Suomi rikkomassa EU:n sääntöjä?
Hallituksen tavoitteena on saada 100 000 lisätyöllistä ja sitä kautta vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla rakenteellisin toimenpitein vuoteen 2027 mennessä.
VTV:n finanssipolitiikan valvonnan laskelmien mukaan tähän saakka päätettyjen toimien yhteenlaskettu etukäteisarvio työllisyysvaikutuksesta on 65 000–83 000 henkeä ja dynaaminen vaikutus julkiseen talouteen on noin 1,3–2,1 miljardia euroa.
VTV:n mukaan Suomi on vaarassa rikkoa tänä vuonna EU:n finanssipoliittisten sääntöjen julkisyhteisöjen alijäämää koskevan kolmen prosentin viitearvon.
– Myös sääntöjen noudattamisen näkökulmasta hallituksen toimet julkisen talouden vahvistamiseksi ovat perusteltuja, VTV kirjoittaa tiedotteessaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää