Volvot alkavat keskustella keskenään ensi viikosta alkaen – datapankki avataan myös kilpailijoille

Volvo taistelee liikennekuolemia vastaan kameroin 1:20
Volvo taistelee liikennekuolemia vastaan kameroin.

Uuden sukupolven Volvoissa otetaan ensi viikolla käyttöön pilvipohjainen järjestelmä, jonka avulla valmistajan autot voivat viestiä keskenään ja varoittaa toisiaan liukkaista teistä tai vaaratilanteista.

Hätävilkkuvaroitus ja liukkaan tien varoitin esiteltiin alun perin vuonna 2016 Volvon 90-sarjan autoissa Ruotsissa ja Norjassa. Järjestelmät tulevat vakiovarusteiksi kaikkiin uusiin ruotsalaisvalmistajan autoihin vuodesta 2020 lähtien.

Ensi viikolla ominaisuudet tulevat kaikkien SPA- ja CMA-alustarakenteille valmistettujen Volvojen omistajien saataville jälkiasennettavana versiona.

Mikäli uudehkon Volvon omistaja kytkee esimerkiksi hätävilkut, lähtee siitä tieto kaikille lähialueella oleviin Volvoihin.

Liukkaan tien varoitin puolestaan lisää kuljettajan tietoisuutta sekä nykyisistä että edessä olevista tieolosuhteista. Se kerää anonyymisti tienpintatietoja edessä kulkevista autoista ja varoittaa liukasta tieosuutta lähestyviä kuljettajia etukäteen.

– Reaaliaikaisten turvallisuustietojen jakaminen autojen välillä voi auttaa välttämään onnettomuuksia. Volvon omistajat tekevät maanteistä turvallisempia muille kuljettajille, ja he hyötyvät myös itse mahdollisten vaaratilanteiden etukäteisvaroituksista, kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Malin Ekholm.

Volvon mukaan järjestelmä ei ole sidottu sen omiin autoihin, vaan se on kiinnostunut yhteistyöstä myös muiden autovalmistajien kanssa.

– Mitä useampi ajoneuvo jakaa turvallisuustietoja reaaliajassa, sitä turvallisemmiksi maantiet tulevat, Ekholm toteaa.

Isoja panostuksia liikenneturvallisuuteen

Volvo teki maaliskuussa useita ajokäyttäytymistä ja turvallisempaa ajamista koskevia ilmoituksia. Vuodesta 2020 lähtien kaikkien uusien Volvojen huippunopeus rajoitetaan 180 kilometriin tunnissa.

Nopeusrajoittimen lisäksi valmistaja asentaa 2020-luvun alkupuolelta lähtien autoihinsa kameroita ja muita antureita, jotka tarkkailevat kuljettajaa ja antavat auton puuttua tilanteeseen, jos selkeästi päihtynyt tai heikosti keskittynyt kuljettaja on vaarassa aiheuttaa vakavan onnettomuuden.

Ruotsalaisvalmistaja kertoi lisäksi panevansa liikenneturvallisuusdatansa helposti saatavilla olevaan digitaaliseen kirjastoon, jota myös muut autovalmistajat voivat halutessaan hyödyntää.

Moottoripyörävalmistaja Ducati puolestaan kehittää järjestelmää, joka varoittaisi autoilijoita lähestyvästä moottoripyörästä.

Lähde: Volvo Cars

Lue myös:

    Uusimmat