Työvoimapula ja osaajapula ovat huolestuttaneet Suomessa jo vuosia. Yhdeksi ratkaisuksi tarjotaan nyt ulkosuomalaisten houkuttelua takaisin maahan.
Työperäinen maahanmuutto on yksi meneillään olevien hallitusneuvotteluiden kiistakysymyksistä. Entä jos olisi tapa saada Suomeen kymmeniä, ellei satoja tuhansia uusia osaajia, jotka osaisivat kielen valmiiksi ja joilla saattaisi olla jo valmiiksi myös Suomen kansalaisuus takataskussa?
Ulkomaille muuttaneiden kansalaisten houkuttelua takaisin kotimaahansa on harrastettu eri maissa jo vuosia, mutta Suomessa siitä on puhuttu verrattain vähän. Suomen Tukholman-instituutissa on kuitenkin käynnissä hanke, jossa houkutellaan nyt erityisesti Ruotsiin muuttaneita suomenruotsalaisia osaajia takaisin Suomeen.
Suomen ulkopuolella asuu 300 000 Suomen kansalaista ja ulkosuomalaiseksi identifioituvia ja on vielä huomattavasti enemmän. Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleen Siirtolaisinstituutin erikoistutkijan Mika Raunion mukaan ulkomailla asuvista suomalaisista jopa 30–40 prosenttia on harkinnut Suomeen palaamista.
– Erilaisten kyselyiden mukaan palaamisen taustalla on kaipuu sinne kotimaahan ja halu palata tällaiseen turvalliseen, luonnonläheiseen ja toimivaan yhteiskuntaan, Raunio selittää.
Lue lisää: MTV:n tiedot: RKP:n Biaudet’n koetaan jarruttavan maahanmuuttoneuvotteluja – puolueella ei aikeita vaihtaa neuvottelijaa
Ratkaiseva tekijä on kuitenkin työ. Raunion mukaan ulkomailla asuvat työikäiset suomalaiset ovat yleensä hyvin koulutettuja ja osaavia ihmisiä. Heidän osaamiselleen on siis kysyntää myös muualla ja tähän haasteeseen Suomen pitäisi vastata.

