Voimapolitiikan paluu kiristää tunnelmaa Euroopassa – Ilkka Kanerva puntaroi uusia ratkaisuja ja Suomen roolia jännitteiden purkamiseksi Suomen lähialueilla

Kanervan mukaan kansainvälisessä politiikassa on otettu takapakkia sopimusperusteisesta järjestyksestä, kun voimapolitiikka ja ydinaseilla pullistelu ovat palanneet suurvaltojen retoriikkaan ja keinovalikoimiin.

Kanervan mukaan Suomi voisi esittää kollektiivista turvallisuutta edistäviä ratkaisumalleja, joilla esimerkiksi ”ydinasevaltiot sitoutuisivat olemaan hakkeroimatta toistensa ydinaseita”. Myös Itämeren meriliikenteen vakauden turvaaminen on Suomen ja muiden alueen valtioiden intresseissä.

Kanerva nostaa lisäksi esille Etyjin roolin uuden korostumisen. Se tarjoaa Suomelle tilaisuuden edistää Ukrainan sodan ratkaisun löytämistä. Itä-Ukrainaan tarvittaisiin rauhanturvaoperaatio, joskin se edellyttäisi ensin ”realistisen toteutusvision”, Kanerva kirjoittaa MTV Uutisille toimittamassaan tekstissä.

Ilkka Kanervan koko kirjoituksen voi lukea tästä:

”Katsoipa Suomesta mihin ilmansuuntaan tahansa, näkymät ovat kovin erilaiset kuin vielä viisi vuotta sitten. Kylmän sodan päätöstä seurannut globalisaation ja liberaalidemokratian voittokulku ei lopettanut historiaa, kuten ennustettiin. Suomen ulkopolitiikkaa arvioidaan nyt monella tapaa uusilla mitta-asteikoilla, sillä toimintaympäristössämme vaikuttavat nyt poikkeuksellisen vaikeat kriisit.

Vaikka Suomen omaa turvallisuustilannetta voidaan kuvailla vakaaksi, voimapolitiikan paluu ulkopolitiikan aktiiviseksi työkaluksi on taas nostanut sotilaallisen voimankäytön mahdolliseksi uhaksi. Samalla se tarkoittaa kansainvälisen sääntöperusteisen järjestelmän joutumista koville ja suurvaltojen pyrkimystä ottaa suurempaa roolia suunnannäyttäjinä keinoilla, jotka ovat erityisesti muiden kannalta huolestuttavaa.

Etenkin Euroopassa vakavasti nähtävä kehitys on suurvaltapolitiikan kiristyminen. Ukrainan sota sekä Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden negatiivinen kehitys vaikuttavat Suomen turvallisuuspolitiikkaan olennaisesti ja muuttavat toimintaympäristöämme huolestuttavalla tavalla. Asevalvonnan taka-askeleet, hybridivaikuttaminen ja suorat sotilaalliset toimet muokkaavat turvallisuuspolitiikan asialistaa myös Suomessa.

Välitöntä uhkaa ei ole, mutta kansainvälisen tilanteen merkittävämpi kiristyminen johtaisi helposti siihen, että Itämeren alueella käytettäisiin asevoimaa. Vaikkei Suomi olisikaan konfliktin osapuoli, vaikutukset huoltovarmuuteemme, hyvinvointiimme ja kauppaan olisivat välittömästi edessämme.

Intressejä sovitettava yhteen

Vallitsevissa olosuhteissa Suomen ulkopoliittisen päälinjan muodostavat hyväksytyt arvot, jaetut kansainväliset sopimukset sekä demokraattisen oikeusvaltion periaatteet. Kestävä ulkopolitiikka on johdonmukaista ja edellyttää selkeää arvonormistoa toiminnan pohjaksi. Arvopohjaisuuden ohella olisi kuitenkin pohdittava myös sitä, millä tavoin ajankohtaisten kriisien ratkaisemisessa voitaisiin edetä.

Pyrkimys hillitä konfliktien kärjistymistä kuuluu myös vahvasti Suomen ulkopolitiikan nykypäivään. Arvopohjan korostamien on välttämätöntä, mutta konfliktien ratkaisut edellyttävät myös intressien yhteen sovittelua.

Max Jakobson kirjoitti aikoinaan, miten ulkopolitiikan aktiivisuus ja passiivisuus eivät voi olla kumpikaan itseisarvoja. Aktiivisuuden aste riippuu siitä, minkä verran kulloinkin vallitseva kansainvälinen tilanne tarjoaa mahdollisuuksia sellaiseen toimintaan, josta on hyötyä sekä itsellemme, että yleensä asioille, joita pyrimme kansainvälisessä politiikassa edistämään. Ulkopolitiikan toimijoita ei voida jakaa vain yksinkertaisella suurvalta-pienvaltio jaottelulla.

Rauhaa Ukrainaan, vakautta Itämerelle, ratkaisu Suomesta?

Ukrainan sodan luomat jännitteet Euroopassa ja Etyjin aseman korostuminen ovat avanneet mahdollisuuksia Suomen kaltaiselle maalle vaikuttaa myönteisen muutoksen puolesta omatoimisesti ja kansainvälisten instituutioiden puitteissa. Tätä kriisiä ei voi eikä pidä sivuuttaa.

Olennaista on etsiä ajatuksia siitä, miten Suomi voisi vaikuttaa ajankohtaisiin ulkopolitiikan kysymyksiin. Esimerkiksi, olisiko Suomen mahdollista esittää ratkaisumalleja, jossa ydinasevaltiot sitoutuisivat olemaan hakkeroimatta toistensa ydinaseita tai pohtia keinoja vaikkapa Itämeren meriliikenteen vakauden turvaamiseksi.

Eräs mahdollisuus olisi mahdollinen rauhanturvaoperaatio Ukrainassa, joka tosin edellyttää realistista toteutusvisiota. Realistisuutta voisi lisätä hyvin suomalaisella lisäarvolla.

Pieni Suomi on osannut vaikuttaa ennenkin

Keskinäisriippuvuus on tehnyt kansainvälisestä politiikasta vaikeasti ennakoitavaa, mutta toisaalta se on omalla tavallaan lisännyt yhteistyön tarvetta. Samalla yhä useammin yhden toimijan sisäiset tai ulkoiset ratkaisut vaikuttavat suurempaan osaan maailmaa. Vaikka Suomen kyky vaikuttaa kansainvälisen politiikan suurempiin kehityskulkuihin on rajallinen, ulkopolitiikassa olisi kyettävä löytämään sellaisia avauksia, jotka palvelevat yhteisten intressien ja jaettujen ongelmien ratkaisua.

Olemme ennenkin ponnistaneet haastavissa olosuhteissa vaikuttaviin suorituksiin juuri tunnistamalla oikeita hetkiä vaikuttaa. Suomen ulkopoliittiseen ajatteluun on tuotava avauksia siitä, miten yhteisten intressien etsimien ja edistäminen voivat täydentää arvopohjaisen ulkopolitiikan agendaa. Tätä kautta tapahtuva ratkaisukeskeisyys voisi edistää askeleita laajempien turvallisuuspoliittisten ongelmien selvittämiseksi.”