Poliitikko Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva on käynyt viime vuosina läpi rankkoja asioita. Niiden myötä hän myös sairastui masennukseen, joka oireili voimakkaana bakteerikammona.
Elina Kanervalla diagnosoitiin kohtusyöpä vuonna 2015. Tieto syövästä tuli Kanervalle täytenä shokkina. Hoitava lääkäri reagoi tilanteeseen nopeasti kysymällä, haluaisiko Kanerva käsitellä asiaa ammattilaisen kanssa.
– Lääkäri kysyi, tarvitsenko psykiatrisen sairaanhoitajan tukea ja sanoin, että ehdottomasti tarvitsen. Se (tieto syövästä) oli minulle niin valtava shokki.
Kanerva ohjattiin keskustelun jälkeen eteenpäin psykiatrille ja lopuksi psykoterapiaan.
– Sain siitä ihan valtavan suuren avun, Kanerva kertoo.
Kanervan mukaan sairastuminen ja masennus kosketti paljon myös hänen läheisiään.
– Ilkan oli vaikea ymmärtää, että selvisin syövästä, mutta mielessäni ei ollut iloa eikä valoa, Kanerva muistelee.
Bakteerikammo alkoi hallita sosiaalista elämää
Kanerva kärsi unettomuudesta ja voimakkaasta bakteerikammosta, joka alkoi hallita hänen elämäänsä.
– Bakteerikammo vaikutti sosiaaliseen elämään. Minulle oli vaikea mennä kahviloihin tai kauppoihin. Koin, että koti on turvapaikka, Kanerva kertoo.
Tilanteen ollessa pahimmillaan puoliso Ilkka Kanerva kannusti Elinaa kahvilassa menemään pelkoa päin: hänelle ei tapahtuisi mitään pahaa, vaikka hän testaisi kaataa itse kahvia pannusta. Hiljalleen altistaminen ja siedätyshoito alkoivat tuottaa tulosta ja Kanerva sai pelon hallintaan.
Omat vaikeudet saivat Kanervan lähtemään lähettilääksi mukaan Auttamisesta arkea -palveluun. Kanerva halusi antaa kasvonsa nimenomaan mielenterveystyölle, josta hän on itse saanut apua.

