Elina Kanerva menetti miehensä, Ilkka Kanervan lähes kolme vuotta sitten.
Elina Kanerva työskentelee IT-asiantuntijana, mutta hän aloitti töidensä ohella terapiaopinnot vuosi sitten. Syksyllä Kanerva valmistuu lyhytterapeutiksi.
Kanerva kertoi Huomenta Suomen haastattelussa, että hän on kokenut elämässään isoja ja vaikeita asioita, joihin on itse saanut apua terapiasta. Se sai hänet hakeutumaan itse opiskeluiden pariin.
Kanervan puolison, Ilkka Kanervan kuolemasta tulee huhtikuussa kuluneeksi kolme vuotta. Kanerva kertoo terapiaopinnoista olleen apua omassa surutyössä.
– Erityisesti se on auttanut mielenhallintaa. Ilkan kuolema on tapahtunut ja sitä en voi miksikään muuttaa. Voin vaikuttaa siihen, miten sitä surua käsittelen – jäänkö kiinni siihen suruun vai voinko ajatella niin, että miten arvokasta oli, että sain Ilkan kuitenkin 23 vuotta elämässäni pitää, Kanerva kertoi.
Huomenta Suomen juontaja Jesse Kamras kysyi, uskaltaako Kanerva rakastua uudelleen.
– Voin sanoa, että uskallan, mutta ei se ole helppoa. Se vaatii aikaa ja Ilkka on edelleen vahvasti läsnä yhä edelleen. Mietin häntä päivittäin. Ilkka toivoi, että jatkaisin elämää ja pitäisin itsestäni huolta. Uskon, että Ilkka toivoisi minulle elämään onnea ja uutta rakkautta.
– Onko sitä? Kamras kysyy.
– Sanon, että kyllä sitä on. Se tuntuu hyvältä, että elämässä on rakkautta ja olo on hyvä, Kanerva kertoo hymyillen.
Koko haastattelun pääset katsomaan yllä olevalta videolta.