Voiko olut olla terveellistä? 10 väitettä, joiden mukaan kyllä!
Yhdysvaltalaislehti Men’s Health esitti kymmenen väitettä, joiden mukaan olut voisi kohtuudella nautittuna olla jopa terveellistä.
1. Vähentää sydänsairauksia
Italialainen tutkimus selvitti, että kohtuudella olutta nauttivilla oli 42 prosenttia pienempi riski saada sydänsairaus kuin niillä, jotka eivät juoneet olutta. Tutkimukset suosittelevat myös, että olutta ei kuitenkaan pitäisi nauttia enempää, kuin yksi annos päivässä.
2. Luovuus kukkimaan
Consciousness and Cognition -lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan olut saattaa virkistää luovuuttasi. Tutkimuksessa 40 miestä ratkoivat sanapelejä samaan aikaan, kun katsoivat elokuvaa. Olutta nauttineet miehet ratkaisivat tehtävän hiukan nopeammin, kuin vieressä istuneet vesiselvät miehet.
3. Voi ehkäistä diabetesta
Hollantilaiset tutkijat väittävät, että kohtuullisesti olutta nauttivat sairastuvat pienemmällä todennäköisyydellä kakkostyypin diabetekseen. Havainto kohdistui kuitenkin vain sellaisiin henkilöihin, jotka joivat korkeintaan yhden tai kaksi pientä olutta päivässä.
4. Ehkäisee munuaiskiviä
Joidenkin tutkimusten mukaan oluen juominen voi ehkäistä munuaiskivien syntymistä. Tähän yksi perustelu voi olla, että runsas nestemäärä saa käymään usein vessassa ja pitää näin munuaiset koko ajan toiminnassa. Toinen selitys oli, että oluen juominen voi hidastaa kalsiumin vapautumista luusta. Kalsium puolestaan voi imeytyä munuaisiin ja aiheuttaa kivuliaita munuaiskiviä.
5. Palaudu nopeammin
Espanjalaisten tutkijoiden mukaan olut voi toimia jopa palautejuomana. Tutkijat pistivät opiskelijoita urheilemaan ja antoivat suorituksen jälkeen joko olutta tai vettä. Espanjalaiset väittivät, että olutta juoneet nesteytyivät hieman paremmin, kuin vettä juoneet.
6. Itsevarmuus nousee kohisemalla
Tämä tulos ei liene yllättävä. Brittitutkijoiden mukaan olutta nauttineet ihmiset arvioivat peilikuvansa paremmaksi, kuin ne, ketkä eivät olleet juoneet mitään alkoholipitoista. Sama päti myös esiintymistilanteessa: olutta juoneet ihmiset arvioivat olleensa hauskempia, paremman näköisiä ja fiksumman oloisia esitystilanteessa verrattuna niihin, ketkä eivät olleet juoneet.
7. Näkö paremmaksi
Kanadalaistutkimuksessa selvisi, että yksi olut päivässä voi parantaa näköä. Tutkittavien antioksidanttien aktiivisuus kohosi, jonka johdosta harmaakaihin muodostuminen silmiin väheni. Toisaalta tutkijat mainitsivat myös, että jo kaksi tai suurempi määrä oluita muutti tuloksen päinvastaiseksi.
8. Matalampi verenpaine
Korkea verenpaine voi aiheuttaa lukuisia terveysongelmia, mutta olut voi alentaa riskiä korkeaan verenpaineeseen. Eräässä Harvardin tutkijoiden tekemässä kokeessa kohtuudella olutta nauttivilla henkilöillä oli pienempi riski korkeaan verenpaineeseen kuin niillä, ketkä joivat mieluummin drinkkejä tai viiniä.
9. Pienentää tartuntariskiä
Oregonin yliopiston mukaan yksi juoma päivässä voi tehostaa immuunikykyä ja toimia tehokkaana pöpöjen vastustajana. Tutkijat rokottivat apinoita isorokkoa vastaan ja antoivat sitten osalle apinoista sokerivettä ja lopuille alkoholia. Alkoholia miedosti nauttineet apinat reagoivat positiivisemmin rokotteeseen kuin sokerilientä nauttineet.
10. Ehkäise murtumia
Pari olutta päivässä voi jopa vahvistaa luustoasi, väittää Tuftsin yliopistossa tehty tutkimus. Yksi tai kaksi olutta päivässä nauttineilla tutkittavilla osoittautui olevan 4,5 prosenttia vahvempi luuntiheys kuin niillä, ketkä eivät juoneet mitään. Tässäkin tapauksessa tulos kääntyi päinvastaiseksi niillä, ketkä joivat enemmän kuin kaksi annosta olutta päivässä.
Lähde: Men's Health
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää