Voiko nolommin käydä? Naisen ensivierailu poikaystävän vanhempien luona sai nöyryyttävän käänteen
Miniäehdokkaan ensitapaaminen kumppanin vanhempien kanssa synnytti miljoonia katselukertoja keränneen videon.
Kun tapaa seurustelukumppaninsa vanhemmat ensimmäistä kertaa, tavallaan toivoisi, että pystyisi antamaan itsestään mahdollisimman hyvän kuvan.
Kanadalaisella Kennedy Calwellilla, 26, ei kuitenkaan valitettavasti käynyt hyvä tuuri, vaan universumi heitti kapuloita rattaisiin, kirjoittaa New York Post.
Meidän muiden suureksi huvitukseksi Calwell onneksi taltioi videolle kauhun hetkensä hänen rikottuaan appivanhempiensa wc-pytyn, jossa kellui kaiken lisäksi hänen ulostettaan.
Vessa ei huuhtonut
Calwell lensi toiselle puolelle maata tapaamaan ensimmäistä kertaa poikaystävänsä vanhempia. Aamulla hän meni normaaliin tapaan asioimaan vessassa. Asiat alkoivat mennä pieleen jo siinä kohtaa, kun hän ei saanut huuhdottua jätöksiään.
Nainen kertoo videolla, ettei halunnut luonnollisesti kertoa asiasta kenellekään vaan yritti korjata asian itse.
– En ollut huolissani ennen kuin tajusin, että en tiennyt, kuinka korjata sitä, jolloin aloin hieman panikoida. Aluksi ajattelin, että se ei ole iso juttu ja voisin helposti korjata sen avaamalla yläosan ja heiluttelemalla kahvaa, mutta mikään ei toiminut, Calwell kertoo uutistoimisto Jam Pressille.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pahin tapahtui siinä kohtaa, kun Calwell yritti siirtää pöntön posliinista kantta takaisin paikalleen ja se hajosikin palasiksi.
Naisen TikTok-videolla näkyy, miten kansi on särkynyt lattialle kuin rikkinäinen lautanen. Yhdessä kohtaa videota Calwell kysyykin seuraajiltaan, sattuisiko jollain olemaa ylimääräistä wc:n kantta.
– Minä vain seisoin siinä tuijottamassa sotkua, jonka olin tehnyt, ennen kuin tajusin, miten nöyryyttävässä, kiusallisessa ja hillittömässä tilanteessa olin. Nauroin ja sitten tein paniikin inspiroiman TikTokin tapahtuneesta.
Poikaystävä otti syyn niskoilleen
Calwellin onneksi kukaan ei varsinaisesti kuullut pöntön hajoamista, sillä wc sijaitsi kellarissa, poikaystävän vanhemmat eivät olleet kotona ja poikaystävä Nick oli yläkerrassa.
– Tajusin, että minun pitää kertoa Nickille, koska tilanteesta ei ollut muuta ulospääsyä. Ei ikkunaa, mistä kiivetä ulos, ei lemmikkiä tai pientä lasta, jolle sysätä syy, ei suoraa reittiä ulos talosta, ilman että poikaystäväni näkisi minut, Calwell muistelee Jam Pressille.
Calwell kuvasi myös, kun hänen poikaystävänsä soitti vanhemilleen kertoakseen tapahtuneesta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kun Calwell kertoi vihdoin asiasta poikaystävälleen, tämä nauroi naisen mukaan melko kovasti hänelle. Nick kuitenkin pelasti päivän soittamalla vanhemmilleen ja valehtelemalla, että hän itse olisi rikkonut vessan. Calwellin pyynnöstä Nick ei maininnut vanhemmilleen pöntössä yhä kelluvasta pökäleestä.
Onneksi myös Nickin vanhemmat pitivät tilannetta hulvattomana.
– Hänen perheensä nauroi. Heillä on neljä poikaa, joten he ovat melko tottuneita siihen, että heidän talossaan rikkoutuu tai vaurioituu asioita – mutta he vitsailivat siitä, että Nick joutui tekemään ylimääräisiä askareita lomien aikana korvatakseen sen, Calwell kertoo.
TikTokissa riemastuttiin videosta
Calwell kertoo olevansa hieman huolissaan siitä, että vahingon oikea syypää paljastuu lopulta myös vanhemmille, sillä kaksi Nickin veljistä on jo nähnyt naisen TikTokin aiheesta ja soittanut Calwellille siitä.
– Heidän mielestään se oli hauskaa, mutta nyt ajattelen, että on vain ajan kysymys, koska heidän vanhempansa saavat tietää, Calwell toteaa.
Perheen lisäksi myös TikTokin käyttäjien mielestä sattumus ja video olivat hulvattomia. Tähän mennessä video on kerännyt jo yli kolme miljoonaa katselukertaa.
– Sinusta tulee joko se tyttö, kenen kanssa hän menee naimisiin tai se tarina, jota hän kertoo vaimolleen joka joulu. Ei muita vaihtoehtoja, yksi käyttäjä kirjoittaa.
– En malta odottaa, että hänen isänsä kertoo tätä tarinaa häissänne, toinen vitsailee.
Myös Calwell on onneksi oppinut näkemään tarinan hauskan puolen.
– Mielestäni se on hauskaa ja olen iloinen, että kaikki järjestyi. Olen kyllä hieman häpeissäni, että 2,5 miljoonaa (haastatteluhetkellä) ihmistä on kuullut tarinan kakastani, Calwell toteaa.
Lue myös: Adoptioilmoitus "vähän haisevasta" mastiffista poiki toivotun lopputuloksen Yhdysvalloissa
Katso myös: Michelle oli menossa vessaan – pyörsi päätöksensä nähtyään, kuka pöntössä on.
Lähteet: New York Post, Jam Press, TikTok
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää