Onko kaveruus entisen kumppanin kanssa mahdollisuus vai itsestäänselvyys? AVA otti selvää ja kysyi asiaa joukolta suomalaismiehiä.
Voiko mies olla exän kanssa "vain kaveri"? Suljetaan ulos ex-puolisot, joiden kanssa on lapsia ja siksi ollaan yhteydessä. Kyse on siis muista existä, jotka ovat fb-kavereita ja siellä ollaan yhteyksissä. Miksi? Kysyy nimimerkki Jasmin19.
Selvitimme vastauksen lukijan kysymykseen. Näin miehet kommentoivat:
"Kyllä se ihan mahdollista on. Jos on esimerkiksi ollut vuosia jonkun ihmisen kanssa yhdessä, niin kyllä hänet on oppinut tuntemaan ihmisenä varmasti aika hyvinkin. Ei sellaista sidettä pysty katkaisemaan ihan vaan laastaria repäisemällä. Kiinnostus siihen, mitä toiselle kuuluu on itselläni säilynyt. Toki minä olen kyllä sitä mieltä, että että ystävyys entisen kumppanin kanssa ei ole kuitenkaan samanlaista kuin muiden ystävien kanssa. Taustalla siinä on kuitenkin parisuhde, joka epäonnistui. Jos ennen seurustelua on oltu jo ystäviä, voi olla todennäköisempää että ystävyyssuhde voi toimia samalla tavalla kuin ennen parisuhdetta. On se toisaalta myös aika lailla kiinni siitä, miten se parisuhde on päättynyt. Jos se ei ole jättänyt jälkeensä katkeruutta tai kaipuuta entiseen, niin mahdollisuus jonkinlaiseen ystävyyteen on varmasti olemassa."
– Mies, 31, sinkku






