Kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) epäillään ampuneen aseella Helsingin keskustassa perjantaina aamuyöllä.
Luvallista ampuma-asetta saa kuljettaa yleisillä paikoilla vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy. Näin todetaan ampuma-aselaissa. Aseen tulee myös olla lataamattomana suojuksessa.
Asehallintopäällikkö Mika Lehtonen Poliisihallituksesta kertoo, että hyväksyttävät syyt liittyvät matkaan aseen käyttöpaikalle. Tauot ja pysähtely on hyväksyttyä.
– Se on ihan ok, jos käy syömässä, vessassa tai jotain tämän tyyppistä, kertoo Lehtonen STT:lle.
– Se tietysti on ihan eri juttu, jos lähdetään yöksi baariin ja matka jatkuu aamulla.
Baari-iltaa ei ole luvallista mennä viettämään aseen kanssa missään tilanteessa.
Perussuomalaisten kansanedustajan Timo Vornasen epäillään ampuneen aseella Helsingin keskustassa ravintola Ihkun ulkopuolella perjantaina aamuyöllä. On herättänyt ihmetystä, miksi Vornasella olisi ollut tilanteessa ase mukanaan.
Poliisi on kertonut tutkivansa aamuyöllä tapahtunutta ampumistapausta, jossa 54-vuotiaan miehen epäillään ampuneen maahan luvallisella aseella.
Kyse ei ole rangaistuksesta
Ampuma-aselaki sanoo myös, että poliisin on tehtävä päätös aseiden haltuunotosta, jos epäillään perustellusti, että luvallista ampuma-asetta käytetään väärin.
– Jos tulee tällainen epäilys eteen, niin voidaan ottaa tilapäisesti poliisin haltuun esine ja odottaa kunnes asia on ratkaistu käräjillä, jos rikosasiasta on puhe.
Lue myös: Nuorisotutkija kouluammuskeluista: Käsiaseiden saatavuus on helppoa ja siitä pitäisi puhua enemmän
Jos ihmisen epäillään olevan sopimaton ampuma-aseiden hallussapitoon, haltuun otetaan kaikki hänellä olevat aseet.
– Jos epäilystä sopivuudesta on, niin reagoidaan välittömästi.
Lehtonen korostaa, että kyseessä ei ole rangaistus, vaan tarkoituksena on huolehtia aseturvallisuudesta.
Lopulliset päätökset aseluvan jatkosta tehdään, kun asia on selvinnyt.
Uusimmat
-
16:35
MTV seuraa: Leijonat kohtaa MM-shokeeraajan – Suomelta yllätysveto: "Pitikö sen näin mennä?"
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasia henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
Lataa lisää