VM kohensi synkkää ennustettaan: talous kärsii tänä vuonna hieman oletettua vähemmän

Valtiovarainministeriö julkistaa taloudellisen katsauksensa – seuraa tilaisuutta suorana 34:13
Valtiovarainministeriö julkaisi taloudellisen katsauksensa – katso tiedotustilaisuus videolta

Valtiovarainministeriö on loiventanut arviotaan Suomen talouden supistumisesta tänä vuonna. Talous heikentyisi tänä vuonna 4,5 prosenttia kesällä ennakoidun 6 prosentin sijaan.

Valtiovarainministeriö julkisti tänään suhdanne-ennusteensa, joka oli pohjana hallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä. Talouden ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 2,6 prosenttia ja sitä seuraavana vuonna 1,7 prosenttia.

Paluu normaaliin edellyttää valtiovarainministeriön mukaan koronaepidemian nujertamista.Julkinen talous velkaantuu nopeasti tänä ja ensi vuonna. Tänä vuonna julkisen talouden alijäämä syvenee 18 miljardiin euroon talouden taantuman ja hallituksen päättämien koronatukitoimien takia.

Velka kasvaa

Velkasuhde jatkaa kasvamistaan jopa sen jälkeen kun epidemia on laantunut

–  Tämä johtuu siitä, että julkinen talous on rakenteellisesti alijäämäinen, selvitti valtiovarainministeriön finanssineuvos Marja Paavonen.

Pitkälti väestön ikääntymisestä johtuva kestävyysvaje on suuruudeltaan 3,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen eli noin 10 miljardia euroa.

Valtiovarainministeriön mukaan julkisen talouden vahvistaminen 5 miljardilla eurolla vuoteen 2026 mennessä vakauttaisi velkasuhteen 70−75 prosenttiin 2020-luvun aikana.

Sen sijaan, jos velkasuhde halutaan palauttaa viime vuoden tasolle eli 60 prosentin tuntumaan, se vaatisi tällä vuosikymmenellä julkisen talouden vahvistamista noin 10 miljardilla eurolla.

Vienti vaikeuksissa

Suomen talous on supistunut kolme vuosineljännestä peräkkäin. Ministeriön mukaan koronapandemia on kuitenkin vahingoittanut Suomen taloutta vähemmän kuin suurinta osaa Euroopan talouksista alkuvuonna.

Kesän aikana pandemia rauhoittui, mikä sai kotitaloudet liikkeelle ja kuluttamaan useissa maissa Suomi mukaan lukien. Yksityisen kulutuksen oletetaankin elpyvän kaikkein nopeimmin.

Viennille ja teollisuudelle loppuvuoden arvellaan olevan vaikeampi. 

– Pandemian aiheuttama epävarmuus hidastaa ulkomaisen kysynnän kasvua monilla Suomen viennille keskeisillä toimialoilla, minkä seurauksena vienti jatkaa vähenemistä edelleen tämän vuoden aikana. Täten myös teollisuuden loppuvuoden näkymät ovat vaisut, VM:n tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat