Virusasiantuntijalta kova arvio siirretyistä olympialaisista – "Rehellisyyden nimissä minun on sanottava"

Japanilainen virusasiantuntija epäilee, ettei Tokion kesäolympialaisia voida järjestää ensi vuonna.

Kisoja siirrettiin koronaviruspandemian takia vuodella heinäkuuhun 2021, mutta Koben yliopiston tarttuvien tautien professori Kentaro Iwata suhtautuu ajatukseen pessimistisesti.

–  Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että olympialaisia ei todennäköisesti järjestetä myöskään ensi vuonna, Iwata varoitti maanantaina.

Japanin hallitus, kisajärjestäjät ja Kansainvälinen olympiakomitea KOK taipuivat viime kuussa kisojen siirtoon urheilijoiden ja urheilujärjestön painostuksesta.

Koronavirus on jatkanut sen jälkeen leviämistään edelleen.

Worldometer-sivuston mukaan tartuntojen määrä lähestyy jo 2,5 miljoonaa todettua tapausta. Viruksen uhriluku oli maanantaiaamuna yli 165  000.

Ensi kesään ilman varasuunnitelmaa

Japanin 126,5 miljoonan asukkaan väestössä oli todettu maanantaihin mennessä lähes 11  000 koronatartuntaa. Viruksen takia kuolleita oli maassa 236.

–  Olympialaisten järjestäminen edellyttää, että virus on saatu hallintaan sekä Japanissa että muualla maailmassa, koska kisoihin tulee ihmisiä maailman joka kolkasta, Iwata totesi.

–  Japani ei välttämättä saa virustilannetta aisoihin ensi kesään mennessä. Vielä vähemmän uskon, että siihen tilanteeseen päästäisiin kaikissa maailman maissa. Tämän takia suhtaudun pessimistisesti ensi kesän olympialaisiin.

Kesäolympialaiset on järjestetty vuodesta 1896 karkausvuosina sotavuosia 1916, 1940 ja 1944 lukuun ottamatta. Nyt kesäkisoja siirrettiin ensi kertaa historiassa.

Tokion kisojen tiedottaja Masa Takaya kertoi viime viikolla, että ensi vuonna järjestettävien kisojen järjestelyt jatkuvat "ilman varasuunnitelmaa".

Lue myös:

    Uusimmat