Viranomaiset tekivät karmivan löydön – lähes 200 koiraa eli hylättyinä ja kurjuudessa

Hunterdon Countyn syyttäjä sanoo, että 188 koiraa otettiin talteen Kingwood Townshipissä Yhdysvalloissa sijaitsevasta talosta tiistaina.

Paikalliset eläintenpelastustyöntekijät siirsivät kymmeniä koiria, joita oli pennuista vanhuksiin. 

Eläintenpelastustiimi sanoi, että suurin osa koirista oli terrierejä ja monet niistä olivat tiineenä eivätkä olleet saaneet minkälaista lääketieteellistä hoitoa.

– Jokaisella koiralla on terveysongelmia, kaikkea ylipitkistä kynsistä voimakkaisiin kipuihin ja likaisuuteen, sanoo Ross Licitra eläintenpelastustiimistä.

Asunnon omistajan on ilmoitettu olleen pitkäaikainen näyttelykoirien kasvattaja.

– Omistajalla oli pakkomielle näyttelyihin. Nainen voitti Westminster Kennel Clubin kasvattajan pokaalin. Se ei ole helppoa, yhden koiran omistaja James Wallace sanoi.

Wallace sanoi ostaneensa terrierinsä kyseiseltä naiselta 13 vuotta sitten. Vielä silloin naisella ei Wallacen mukaan ollut kuin 15 koiraa.

Kaikki koirat tarkastetaan huolellisesti. Adoptioon ne pääsevät aikaisintaan kahden viikon kuluttua, sillä ne tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa.

Tapausta tutkitaan yhä ja syytteet eläinrääkkäyksestä ovat olemassa.  

Lue myös:

    Uusimmat