Viraalihitillä erikoiset seuraukset – fanit varastelevat yhdysvaltalaiskaupungin tienvarsikylttejä

Muusikko Lil Nas X:n Old Town Road -kappale on saanut kuuntelijat varastelemaan kylttejä Massachusettsissa.

Massachusettsin osavaltiossa sijaitsevan Wellesleyn kaupungin viranomaiset ovat joutuneet ratkomaan eriskummallista pulmaa – kaupungin asuintien tienvarsikyltit käyvät nimittäin vähiin.

Syynä tähän on Muusikko Lil Nas X:n Old Town Road -kappale, josta muodostui maailmanlaajuinen viraalihitti. Kappale lähti alunalkujaan leviämään TikTok -sovelluksessa, jonka jälkeen siitä tehty remix on kiilunut Billboard-listan kärjessä ennätyksellisen 18 viikon ajan.

Wellesleyssa sijaitseva asuintie kantaa tismalleen samaa nimeä viraalihitin kanssa, ja viranomaisten mukaan tiellä sijaitseva kyltti on varastettu toistuvasti.

Kaupuki kertoo verkkosivuillaan, että odottaa pöhinän hitin ympärillä rauhoittuvan ennen kylttien uusimista. Uuden kyltin hinta on 250 euron luokkaa, mutta lisäkustannuksia kaupungille tulee myös niiden asentamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat