Vinkki peliteollisuudelle: Eläimille suunnatut pelit seuraava hitti

Suomalaiset ovat kirimässä Yhdysvaltoja kiinni lemmikeille suunnatuissa vapaa-ajan palveluissa.

Yhdysvalloissa, jossa lemmikeille on omia kylpylöitä ja vaatekauppoja, eläimille suunnatut palvelut ovat olleet viime vuosiin asti Suomea edellä. Suomi on kuitenkin kirimässä edelläkävijää kiinni.

– Suomessa aukesi viime vuona kuutisen uutta kylpylää lemmikeille, kun viisi vuotta sitten niitä ei ollut ollenkaan, kertoi Prima Pet Prenium Oy:n toimitusjohtaja Petri Tiitola MTV3:n Huomenta Suomessa.

Lemmikkieläimille suunnattujen tavaroiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä on eläinten inhimillistäminen. Lemmikki halutaan mukaan ravintolaan ja tietokoneenkin äärelle.

– Teknologia aiheuttaa haasteita, koska koiran tassu on iso eikä koiralle ole vielä keksitty kunnollista hiirtä, jonka avulla voisi päästä tietokoneella pelaamaan. Kissoille on jo olemassa suosittuja pelejä. Eläimille suunnattu elektroniikka, televisio- ja radiokanavat sekä iPad-sovellutukset ovat osa tätä vallankumousta.

Eläimille suunnatut pelit on tarkoitettu viihdyttämään.

– Ihminen haluaa samoja asioita lemmikilleen kuin itselleenkin. En tiedä, onko peli kissan tai koiran parasta ajanvietettä, mutta koska ihminen niin tekee, niin lemmikit tekevät perässä.

Tiitolan mukaan eläinten peleistä on ollut puhetta peliyhtiö Roviossa.

– He ihmettelivät, kun juteltiin, että miten tämä tassuasia ratkaistaan. Henkilökunta kertoi jo kuitenkin pelaavansa kissojensa kanssa iPadilla.

Lemmikkien aseman muutoksen taustalla on yhteiskunnan yksilöityminen.

– Lemmikki on nykyihmisten lapsi monessa tapauksessa, kun perheiden koko on pienentynyt. Lisäksi lemmikki on korvaamassa sitä kaverin paikkaa. Koirilla on erittäin onnelliset ajat, suomalainen koiranomistaja hemmottelee koiraansa ja olemme maailman huipulla koiraharrastamisessa.

Koirat otetaan nykyisin mukaan myös harrastuksiin. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen koirafrisbeekilpailu järjestetään 10.–11.8.2013 Mustialassa.

Lue myös:

    Uusimmat