Villit kuvat: Katujuhlat lähtivät lapasesta Brysselissä – mellakkapoliisi turvautui vesitykkeihin

Belgialaiset juhlivat maassa vallinneen ulkonaliikkumiskiellon purkamista ja terassien aukeamista Brysselissä – paikoin jopa liiankin villisti.

Mellakkapoliisi joutui turvautumaan vesitykkeihin yli tuhannen ihmisen laittomien katujuhlien hajottamiseksi maan pääkaupungissa Brysselissä, kun sanalliset kehoitukset eivät bilettäjiin tepsineet.

Maassa lokakuusta saakka vallinnut ulkonaliikkumiskielto purettiin perjantaina keskiyöllä, ja lauantaista lähtien maassa on saanut jälleen nauttia sihijuomaa terasseilla tietyin aukiolorajoituksin.

Eglise Sainte-Croixin aukiolla myöhään lauantaina riehaantuneessa katujuhlassa eivät toteutuneet yhä voimassa olevat kymmenen hengen kokoontumisrajoitukset, kertoo tapauksesta uutisoiva The Brussels Times. Läheiseltä järveltä oli myös ammuttu ilotulitteita.

Muualla kaupungissa terassien sulkemisaikoja kello 22 noudatettiin poliisin mukaan varsin tunnollisesti, lehti kertoo.

Aikaisemmin vappuna poliisi joutui käyttämään vesitykkejä ja kyynelkaasua liian suuren väkijoukon hajottamiseksi Brysselissä.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja