Villen metsästysporukka ampui yhdessä päivässä lähes 100 sepelkyyhkyä – "Viideltä oltiin jo passissa"

Ville metästää sepelkyyhkyjä Kuopissa 0:50

Kuopiolainen metsästysporukka piti perjantain vapaata ja suuntasi sepelkyyhkyjahtiin synnyinmaisemiin. Saalista kertyi yhden päivän aikana lähes sata lintua.

Katso video Villen metsästyspäivästä!

27-vuotias Ville Heimonen laittoi perjantaina herätyskellon soimaan neljän aikaan ja pakkasi tavarat autoonsa. Mukaan metsälle lähti hänen tyttöystävänsä sekä kaksi veljeä ja veljenpoika.

– Viideltä oltiin jo passissa, kertoo metsäreissuille tottuneesti aikaisin heräävä Heimonen.

Sukulaisporukka on ruokkinut sepelkyyhkyjä kotiseudullaan Riistavedellä jo noin kymmenen vuoden ajan ja hoitanut kyyhkykantaa.

"Saalis on vielä piste i:n päälle"

Perinteinen jahdinaloitus oli tällä kertaa helposti toteutettavissa, koska loma sattui kauden aloitukseen.

– Kymmenes päivä on aina otettu vapaaksi, 12-vuotiaana metsästysharrastuksen aloittanut Heimonen nauraa.

Nykyään lähinnä lintuja, hirviä ja pienpetoja metsästävää miestä kiehtoo metsästyksessä ajanvietto kavereiden kanssa sekä luonnossa oleminen.

– Saalis on vielä piste i:n päälle.

Lähes sata lintua päivän aikana

Tällä kertaa saalista tulikin, yhteensä lähes sata lintua.

– Aamulla saatiin 60 lintua, ja veljet jäivät vielä iltapäiväksi ja ampuivat reilut 30 lintua.

Heimonen houkutteli lintujahtiin jo viime vuonna myös tyttöystävänsä, joka ei ollut aiemmin käynyt lintumetsällä.

– Ilmeisesti tykkäsi, kun lähti uudelleen mukaan.

Metsästysharrastus kartuttanut kokin taitoja

Riistan myötä Heimonen on opetellut lisää myös kokin taitoja laittamalla ruokaa saaliistaan.

– Olen oppinut laittamaan ruokaa sen myötä, kun on ollut lihaa, mitä käyttää. Eilen tehtiin kurpitsaveneitä kyyhkyllä.

Hänen korviinsa ei ole juuri kantautunut negatiivista sanomista harrastuksesta, koska Savossa moni harrastaa metsällä käymistä.

– Aina on heitä, jotka ovat sitä mieltä, että ei saisi metsästää.

– Vaikka niitä ruokitaan ja ammutaan, se on riistanhoitoa. Jos me ei vähennetä, niin luonto vähentää, esimerkiksi rutto, Heimonen sanoo-

Lue myös:

    Uusimmat