Parisuhde on work in progress, johon täytyy muistaa panostaa joka päivä, sanoo uutta Ei kiitos -elokuvaa tähdittävä näyttelijä Ville Virtanen.
Näyttelijä Ville Virtasen, 52, uusin roolityö on Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -romaaniin perustuvassa filmatisoinnissa. Virtanen näyttelee päähenkilö Helin (Anu Sinisalo) aviomiestä, joka ei ole kiinnostunut seksistä vaimonsa kanssa. Tämä ajaa suhteen kriisiin ja Helin hakemaan sänkyseuraa muualta.
Virtanen kertoo lukeneensa Ei kiitos -romaanin sen tultua julki vuonna 2008. Hän pohti jo silloin, millaista olisi tehdä rooli kirjasta mahdollisesti tehtävässä elokuvassa.
– Tykkään näyttelijänä eniten elokuvatyöstä. Kotona sanotaan, että voin yleensä hyvin, jos minulla on iso elokuva työn alla. Niitä on vaan niin harvoin, Virtanen sanoo.
– Näyttelijän kannalta on aina neljä ratkaisevaa asiaa: käsikirjoitus, ohjaaja, vastanäyttelijä ja oma rooli. Tässä kaikki meni putkeen ja tuntui todella mukavalta lähteä tekemään elokuvaa, hän jatkaa.
Näyttelijän mielestä luottamus on parisuhteessa kaiken perusta
Elokuvan tarinassa ajaudutaan pettämään, mutta Virtanen uskoo itse yksiavioisuuteen. Hän elää avioliitossa näyttelijä Birthe Wingrenin kanssa. Pariskunnalla on yksi tytär. Virtanen sanoo olevansa 1970- ja 1980-luvuilla kasvanutta sukupolvea, jolle sanottiin, että olisi valheellista väittää ihmisen olevan yksiavioinen.
– Tämä ajattelutapa tuli mielestäni tiensä päähän jossain vaiheessa, ainakin minun kohdallani. Käänsin kelkkani aivan täysin. Luottamus on parisuhteessa kaiken perusta. Jollei sitä ole, niin silloin suhteesta tulee enempi ikään kuin liikesuhde. Hoidetaan yhteisiä asioita, muttei näytetä henkilökohtaisia asioita. Ei uskalleta olla heikkoja tai koeteta kasvaa yhdessä. Nämä eivät mielestäni onnistu ilman luottamusta.


