Viimeiset kuvat Philip Seymour Hoffmanista julki

Philip Seymour Hoffman ikuistettiin kuviin vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa. Menehtymistä edeltäneenä iltana Hoffman nautti illallista ystäviensä seurassa.

Sunnuntaina menehtynyt Oscar-voittaja Philip Seymour Hoffman illallisti ystäviensä seurassa lauantai-iltana. Automatic Slim -ravintolan johtajan mukaan Hoffman söi hyvällä ruokahalulla juustohampurilaisen ja joi karpalosoodaa. Näyttelijä oli ravintolan vakioasiakas ja "tuskin koskaan humalassa", kertoo eonline.

Nyt julkaistuissa kuvissa Hoffman nähdään muutamia päiviä ennen kuolemaansa baaritiskillä. Valokuvat on otettu torstaina 30. päivä tammikuuta Atlantassa.

Hoffmanin kotoa on löytynyt CNN:n mukaan kymmeniä kirjekuoria täynnä valkoista jauhetta, jonka epäillään olevan heroiinia. Näiden lisäksi asunnosta löytyi myös reseptilääkkeitä ja yli 20 käytettyä lääkeruiskua.

Viimeisen kerran elossa lauantaina kahdeksalta

Hoffmanin ystävä David Bar Katzia löysi Hoffmannin kuolleena tämän asunnosta sunnuntaina. Näyttelijällä oli löytöhetkellä kädessään lääkeruisku. Kuoleman epäillään johtuneen huumeista, mutta varma tieto saadaan vasta ruumiinavauksen jälkeen.

Oscar-palkittu näyttelijä nähtiin viimeisen kerran elossa lauantaina kahdeksalta illalla. Hoffmanin naapuri kertoi Daily Mail -lehden sivuilla, että miehen kasvot olivat harmaat.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat