Viimeinen Kupla uunista ulos: Rakastetun Volkkarin 70-vuotinen matka on tullut päätökseen
Kuplan aika on koittanut. Volkswagen lopettaa pitkäikäisimmän ja kenties rakastetuimman ajokkinsa valmistuksen, tällä kertaa ilmeisen lopullisesti.
Viimeiset kuplat pullahtivat Pueblan tehtaan kokoomalinjalta viime viikon keskiviikkona. Pitkän taipaleen päättymistä juhlistetaan erityisellä seremonialla, kertoo CNN.
Kuvaavaa on, että useiden sukupolvien suosikilta vapautuvissa tuotantotiloissa aletaan valmistaa Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattuja katumaastureita. Aika ajoi lopullisesti ikivireän kuplan ohi.
Siitä huolimatta kupla kuuluu edellisen vuosisadan suuriin autotarinoihin.
Harmittomasta ulkonäöstä huolimatta auton menneisyyteen liittyy myös synkkiä sivuja. Idea edullisesta koko kansan autosta syntyi natsi-Saksan itsevaltiaaksi diktaattoriksi nousseen Adolf Hitlerin päässä.
Auton suunnittelu uskottiin itävaltalaiselle autotekniikan insinöörille Ferdinand Porschelle. Hän loi Kuplan muotokielen 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa.
Sodan syttymiseen mennessä kuluttajien käsiin oli päätynyt vain muutama kansanauto. Sodan aikana Volkswagenin tehtailla valmistettiin kuljetuskalustoa Saksan sotavoimien Wermachtin tarpeisiin.
Siviili-Kuplan kohdalla maailmanvalloitus alkoi vasta sotien jälkeisillä vuosikymmenillä. Varsinaista kansanautoa eli takamoottorilla varustettua kuplaa valmistettiin maailmanlaajuisesti kaikkiaan 21 miljoonaa kappaletta.
Koppiksenakin (Beetle) tunnettu Volkkari nousi 1960-luvulla Yhdysvalloissa villiä nuoruuttaan eläneiden suurten ikäluokkien kulttiautoksi. Hippiaatteen innoittamat nuoret maalasivat usein kuplansa kaikkiin sateenkaaren väreihin.
Auto päätyi jopa elokuvatähdeksi, kun Disney tuotti Suomessakin suuren suosion saaneen Riemukupla-filmin (1968). Elokuvassa Herbie-niminen Volkkari seikkaili kalifornialaisella kilpa-autonäyttämöllä.
Volkswagen palasi asiaan vuosina 1998 ja 2012. Päivitetty malli oli itse asiassa kuplan virallisen seuraajan, Volkswagen Golfin, pohjalle suunniteltu retroversio. Moottorikin oli siirretty etupellin alle.
– On hyvin vaikea kuvitella, missä Volkswagen olisi ilman Kuplaa. Vaikka Kuplan aika on koittanut, sen merkitys Volkswagen-brändille tullaan aina muistamaan, Volkswagenin Amerikan-toimintojen johtaja Scott Keogh lausui muistosanoissaan.
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää