Periscope ja muut live-videolähetyksiä tarjoavat palvelut ovat viimeisen vuoden aikana lisänneet suosiota melkoisen paljon. Nyt sovelluskauppoihin on hiljattain saapunut sovellus, jonka avulla käyttäjät voivat seurata menoa eri maailman kolkissa hieman erilaisella tavalla. Stopped! yhdistää käyttäjien ottamat kuvat yhteen listaan, jota muut voivat sitten katsella itse.
Stopped! -sovelluksen idea on siis se, että käyttäjät lataavat palveluun kuvia ja ne näkyvät sitten yhteisessä ”striimissä” kaikille. Sovelluksessa ei kerätä Facebookin tai Instagramin tavoin kuville tykkäyksiä, vaan stoppauksia eli pysäytyksiä. Jokainen kuva näkyy palvelun striimissä kaksi sekuntia ja rekisteröityneet käyttäjät voivat pysäyttää striimin haluamansa kuvan kohdalle. Käyttäjien suosiota mitataan näin ollen pysäytyksien kautta.
Ainakaan toistaiseksi Stopped!:lla ei ole valtavaa käyttäjäkuntaa ympäri maailmaa, sillä suurin osa suosituimmista käyttäjistä on suomalaisia. Toki Stopped! ei ole kovinkaan vanha sovellus ja tällä hetkellä sen versionumero on 1.0.4 Androidilla. iOS:lla versionumero on vielä 1.0.0:ssa ja App Storessa sovellus on julkaistu 30. päivä maaliskuuta. Ennen kuin lähettää kuvansa striimiin, voi sitä muokata monin eri tavoin sovelluksessa. Kuvansuodattimien lisäksi värejä, kontrasti ja kirkkautta voi myös säätää.
Stopped! -sovelluksen voi siis ladata iOS-laitteille Applen App Storesta ja Android-laitteille Googlen Play-kaupasta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää