Viikon sää: Hyvästit poutajaksolle – ”20 astetta silti mahdollista”

Poutajakso on nyt päättymässä, Suomi on tällä viikolla matalapaineiden reitillä. Lämpötilat pysyvät kuitenkin keskimääräisiä syyskuun lukemia korkeampina, vaikka sateet jo yleistyvätkin. Poutaisina hetkinä voidaan yhä yltää paikoin 20 asteeseen.

Maanantaina sää on jo viikonloppua pilvisempää ja sadekuuroja tulee paikoin.

Alkuviikolla lämpötilat ovat etelässä 15 asteen yläpuolella, pohjoisessa 15 asteen tienoilla tai sen alapuolella. Tiistain vastaisena yönä voi olla vielä paikoin hallaa, mutta sen jälkeen yöt lämpenevät pilvisyyden ja sateiden takia. Tiistaina tuuli voimistuu.

– Sadealue on tulossa lounaisrannikolle tiistaina illalla. Keskiviikkona sateita näyttää tulevan suuressa osassa maata. Loppuviikko on epävakainen ja Suomeen on tulossa useampikin sadealue. Sää on viime viikkoa syksyisempää ja viileämpää, mutta torstain ja perjantain tienoilla Suomeen pyrkii yhä lämmintä ilmaa. Etelässä 20 astetta on yhä mahdollista, riippuen sateiden ja pilvisyyden ajoituksesta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Pohjoisessa lämpötilat ovat loppuviikolla kymmenen asteen tuntumassa, etelässä ollaan 15 asteen tienoilla.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Uusimmat