Säähän muutos – hyviä uutisia ensi viikolle

Viikonloppuna ja ensi viikon alussa tulee sade- ja ukkoskuuroja, mutta sää näyttää poutaantuvan viikon puolivälissä. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat voivat kohota osassa maata yli 15 asteeseen, ehkä jopa lähes 20 asteeseen.

Viikonloppuna matalapaine on Suomen yllä. Sade- ja ukkoskuuroja tulee yleisesti, ajoittain paistaa aurinko. Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 15 asteen tienoilla, aurinkoisina hetkinä etelässä 15 asteen yläpuolella. Pohjoisessa ollaan 10 asteen molemmin puolin.

Alkuviikolla tulee edelleen sateita, mutta sen jälkeen matalapaine väistyy ja sää poutaantuu. Vielä eilen ennuste näytti ensi viikolle todennäköisesti viilenevää, mutta uusi ennuste pitää lämpötilat keskimääräistä korkeampina. Ennuste on kuitenkin yhä epävarma.

– Korkeapaine näyttää vahvistuvan meille ja tuovan melko aurinkoisiakin päiviä torstain ja perjantain tienoilla. Lämpötilat voivat olla koko maassa 15 asteen vaiheilla. Epävarmaa on, noustaanko jossain vielä 20 asteen lähelle, mutta mahdollista se voisi olla. Vaikka lämpötila ei nousikaan 20 asteeseen, tuntuu se aurinkoisessa ja heikkotuulisessa tilanteessa ihan mukavan lämpimältä. Yöt ovat kuitenkin kylmiä, paikoin halla- ja pakkasöitä, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Uusimmat