Pekka Pouta sään käänteestä: Sää noudattaa nyt kalenteria – tämä viikonloppu ehkä kesäisin ennen ensi kesää

Sää on viilenemässä ensi viikon aikana syyskuun alkaessa.

Perjantain sateiden häntä kulkee lauantaina pohjoisen yli. Muualla aurinko paistaa ajoittain, paikoin tulee sade- ja ukkoskuuroja. Sunnuntai on pohjoisessa lauantaita poutaisempi, mutta sade- ja ukkoskuuroja voi tulla yhä koko maassa, etenkin maan länsiosassa. Viikonlopun lämpötilat ovat korkeimmillaan etelän aurinkoisilla alueilla 20 asteessa. Pohjoisen sateissa jäädään paikoin 10 asteen alapuolelle.

Maanantai on laajalti poutainen ja aurinkoinenkin, sadekuurojen mahdollisuus on kuitenkin edelleen olemassa. Lämpötilat ovat ylimmillään 20 asteessa.

Tämän hetken ennusteen mukaan maan eteläosaan leviää sateita tiistaina illalla.

– Tulossa on voimakas sadealue, jonka sateita tulee keskiviikkona maan keskiosassa. Tämän jälkeen viilenee niin, että päivälämpötilat jäävät etelässäkin 15 asteen tienoille, pohjoisessa alle 10 asteeseen. Loppuviikolla etenkin aamut ovat aurinkoisia, mutta päivien aikana pilvisyys lisääntyy ja sadekuurot ovat mahdollisia, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Heikkotuulisina öinä voi ensi viikolla olla hallaa.

– Tällä kertaa sää noudattaa kalenteria. Tämän viikon viikonloppu on ehkä kesäisin ennen ensi kesää, sanoo Pekka Pouta.

Uusimmat