Nuoruudessaan nykyiset viisikymppiset heiluivat punk-konserteissa. Nyt he herättävät pahennusta heilumalla riippumatossa omissa olohuoneissaan. Kun työpaikkaa ja avioliittoa varten tehdyt suunnitelmat menevät nurin, kodista rakennetaan krääsästä riisuttu turvapaikka.
– Teoriassa viisikymppisten pitäisi olla merkittävä ja vakaa kuluttajaryhmä. Käytännössä he eivät sitä enää ole. 60–70-vuotiaatkin ovat taloudellisesti vakaammassa asemassa, ja 20–30-vuotiaat puolestaan mahdollistavat hulppean kuluttamisen luotoilla, pikavipeillä ja valtavilla asuntolainoilla, muotoilukriitikko Kaj Kalin sanoo.
Kalin kuvailee viisikymppisiä eläkepommin ja nuorisotyöttömyyden väliin jääneeksi välisukupolveksi.
– Kun aikaisemmin täytti 50 vuotta, saattoi saada työpaikalla lahjaksi vaikka seinäkellon tai ilmapuntarin. Viisikymppisiin suhtauduttiin kuin seesteisen ajan aloittaneisiin kuninkaallisiin. Nyt aika moni juppi-, punk- ja lamavuosien jälkeen rauhoittumisesta haaveileva joutuu huomaamaan, että eläkkeet ovat kadonneet työpaikkojen kanssa. Viisikymppisten työttömyys on lisääntynyt.
– Entiset avioliitot saattavat niin ikään olla ohi. Uuden parisuhteen muodostamisesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Eletään uutta nuoruutta, viidenkympin villitystä. Kulutuskäyttäytymisessä tämä voi näkyä niin, että koti muodostuu entistä tärkeämmäksi, mutta se onkin uusiokoti.
Paheksuttu festarisukupolvi
Kuluttajina viisikymppiset ovat Kalinin mielestä leikitteleviä, jopa oikullisia. Tämä on peruja nuoruuden voimakkaista ideologioista, kuten viihdekulttuurin 1970-luvulla radikalisoineesta punkista.


