Viidennes vanhemmista pitää lastaan rumana

Shutterstock
Julkaistu 16.07.2013 11:04(Päivitetty 16.07.2013 11:04)

Melkein viidennes uusista vanhemmista pitää lastaan rumana, Daily Mail uutisoi.

Jopa 18 prosenttia tuoreista vanhemmista pitää lastaan rumana, uusi kysely osoittaa. Kuitenkin vain yksi kymmenestä uskaltaa kertoa aatoksistaan ulkopuolisille. Kumppanin kanssa lapsen ulkonäöstä uskalletaan sentään supista. Yli puolet sanoo puolisolleen, että pikkuisen ulkonäkö ei ole kauneimmasta päästä. Karuista luvuista huolimatta kannattaa muistaa, että jopa 82 prosenttia vanhemmista pitää pienokaistaan maailman kauneimpana olentona.

– Uusilla vanhemmilla on paljon paineita, mutta tämä asia on tabu, josta ei puhuta. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että heillä on maailman kaunein lapsi ja uutena vanhempana tulee tunne, että on pakko sanoa samoin, vaikka tiedät, että lapsesi on ruma. Tyttäreni on nyt kolme, mutta kun hän syntyi, hän oli rumin olento, jonka olen koskaan nähnyt. Jopa vaimoni myönsi, että hän on ruma, nimettömänä pysyvä isä kertoo.

Miehen mielestä on täysin ymmärrettävää, että vanhemmat eivät halua myöntää lapsensa olevan ruma.

– Se ei vaan ole asia, jota pystyy ikinä myöntämään kenellekään ja takuulla loukkaannut, jos joku edes viitsii mainita, että lapsesi ei ole kaunis, hän sanoo.

PromotionalCodes.org.uk-sivuston tekemään kyselyyn vastasi 1000 tuoretta vanhempaa.

Lisää vanhemmuudesta Kokeilussa perhe-elämä -sarjassa

Katsomo-videon id

Lue myös:

Viisilapsinen perhe järkyttää ammattilais-lastenhoitajan: Tämä on hullua

AVA, Maarit Rasi

Lähde: Daily Mail

Kuvat: Shutterstock

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle