Vihaiset tiirat riivaavat jyväskyläläisiä – ”Ne hyökkäävät kuin Hitchcockin elokuvassa”

Jyväskylässä kamppaillaan jokakesäisen tiiraongelman kanssa. Keskustan terveysasemalla ja virastorakennuksissa asioineet ovat joutuneet uhkaaviin tilanteisiin, kun katoilla pesivät tiirat ovat syöksyneet ihmisiä päin poikasiaan suojellakseen.

Kaupungin tila- ja vuokrauspalveluiden kiinteistöpäällikkö Petteri Kontro kertoo, että vihaiset linnut ovat käyneet ainakin yhden ihmisen kimppuun.

– Keskustan terveysasemalla pääsi tapahtumaan vahinko, kun posteljoonin päähän oli käyty kiinni.

Alkukesästä pesivät tiirat saattavat käyttäytyä aggressiivisesti, jos ne kokevat pesän lähellä liikkuvan ihmisen uhkana. 

– Ne lähtevät hyökkäämään kuin vanhassa Hitchcockin elokuvassa. Elikkä päälle ne tulevat, Kontro kuvailee.

Ongelma toistuu Kontron mukaan Jyväskylän keskustassa joka kesä. Useimmiten linnut eivät kuitenkaan käy ihmisiin kiinni.

– Ainahan ne linnut eivät tule päälle, vaan käyvät lähellä ja pelottelevat ihmisiä.

Jyväskylän keskustan terveysaseman potilaita kehotetaankin tarkkaavaisuuteen ja varomaan katolta tulevia mahdollisia yllätyshyökkäyksiä.

– Olen yrittänyt ohjeistaa, että ihmiset käyttäisivät poudallakin sateenvarjoa, etteivät linnut pääsisi pään päälle, Kontro toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat