Vieraskolumni: Karu totuus hallituksen säästöpaketista – "menojen kehys voisi murtua"

Hallitusta muodostettaessa asetettiin tavoitteeksi kymmenen miljardin euron kestävyysvajeen umpeen kurominen. Neljä miljardia euroa oli tarkoitus saada kasaan nopeavaikutteisin toimin: miljardi työmarkkinapaketilla ja loput rakenteellisin keinoin, esimerkiksi SOTE-uudistuksella.

Päätettyjen toimien saldo oli kuitenkin joulukuussa vasta 3,4 miljardia. Verokevennykset huomioon ottaen päätösten tasapainottava vaikutus on karkeasti laskien vain noin kolmannes kymmenen miljardin urakasta.

Kuinka säästöt on sitten tarkoitus kuroa umpeen? Esimerkiksi jäädyttämällä etuisuuksien inflaatiotarkistukset. Inflaationäkymä on kuitenkin muun muassa öljyn maailmanmarkkinahintojen laskun vuoksi hidastunut ja näin ollen toivottu säästövaikutus on jäämässä ennakoitua pienemmäksi.

Jos taas toimien mittakaava jäisi tähän mennessä toteutetulle tasolle, tavoitteet velkaantumisen ja alijäämän osalta eivät toteudu. Ja mikä pahinta, julkisten palveluiden rahoitus olisi entistä suuremmassa vaarassa 2020-luvulla. Ikääntyneitä, hoivaa tarvitsevia on silloin hyvin paljon enemmän kuin nyt.

***

Mikäli tavoiteltua neljää miljardia euroa nopeavaikutteisia toimia ei saada kasaan, valtion menojen kehys voisi murtua. Se olisi finanssipolitiikan harjoittamiselle suuri tappio. Mihin menohillintä sitten ankkuroitaisiin? Uhkana on, että jouduttaisiin peräytymään uudelleen ja uudelleen kun uusia, yllättäviä menopaineita ilmaantuu.

Niitä nimittäin aina ilmaantuu.

Lopultakin on kysymys siitä, että julkisen talouden velkaantuminen pitäisi saada taittumaan ja kestävyysvaje umpeen. Ilman hallitusohjelman linjausten toteuttamista tähän ei tulla pääsemään.

Säästöpäätökset eivät yksin riitä: ilman työllisyyden merkittävää paranemista julkinen talous ei tasapainoitu pysyvästi. Tämä ei ole kuitenkaan syy jättää nopeavaikutteinen menosopeutus tekemättä.

***

Tilastokeskuksen helmikuisessa tiedotteessa oli pysäyttävä teksti: ”Teollisuustuotanto on vähentynyt yhtäjaksoisesti neljänä vuonna peräkkäin. Suomen teollisuustuotanto on pudonnut 19 prosenttia finanssikriisiä edeltävän vuoden 2008 tasosta. Suomen teollisuudella on takanaan seitsemän vuoden korpivaellus. Teollisuustuotanto ei pudonnut yhtä paljon edes toisen maailmansodan aikana ja vuoden 1938 taso ylitettiin jo vuonna 1946.”

Samassa tiedotteessa kuitenkin kerrottiin joulukuun teollisuustuotannon nousseen edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Esimerkiksi rakennustoiminnassa suhdanne on jo kääntynyt.

Rahapolitiikassa EKP harkitsee siirtymistä vielä elvyttävämpään suuntaan, jos se nyt ylipäätään on mahdollista. Euroopan keskuspankkijärjestelmä ostaa tällä hetkellä markkinoilta enemmän Suomen valtion velkapapereita kuin Valtiokonttori niitä markkinoille nettomääräisesti työntää.

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston joulukuun ennusteen mukaan talous olisi kääntymässä alkavana vuonna varovaiseen kasvuun. Talousennustajien yhteinen näkemys on, että seuraavan vuosikymmenen kasvunäkymä on valju, vain yhden prosentin vuosikasvun pinnassa.

***

Talouspolitiikkaa joudutaan tällä hetkellä harjoittamaan harvinaisen sekavassa ja vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa. Talouspolitiikassa tulisi löytää asento, joka olisi järkevä siitä riippumatta osuvatko ennusteet täsmällisesti kohdillensa.

Mielestäni hallituksen kaksoisstrategia on juuri tätä. Kasvua pyritään kiihdyttämään rakenteellisilla uudistuksilla ja samanaikaisesti julkisia menoja sopeutetaan paremmin vastaamaan verotuloja. Tasapainoon niitä ei saada, ei ainakaan tällä vuosikymmenellä.

Työmarkkinaratkaisun suhteen olen optimistinen. Kaikkia hyödyttävä, kasvua ja työllisyyttä kiihdyttävä ratkaisu ei kerta kaikkiaan voi jäädä tässä tilanteessa syntymättä.

Työmarkkinaratkaisu voi toki jäädä vaikutuksiltaan tavoiteltua heikommaksi. Se on elämää. Silloin hallitus joutuu arvioimaan minkä osan ehdollisista veroalennuksista ja lisäleikkauksista se toteuttaa. Perälautana on hallitusohjelman kirjaus jonka mukaan työmarkkinatoimien, mukaan lukien palkkaratkaisut ja verotus, tulisi vahvistaa julkista taloutta miljardilla eurolla.

Työelämän uudistaminen ja ylipäätään toimet työttömyyden vähentämiseksi eivät pääty tekeillä olevan paketin valmistuessa. Kuulun niihin, jotka uskovat että parempaa jälkeä syntyy yhteistyössä kuin runnomalla. Yhteistyön perusedellytys on voimassa: järkevistä ratkaisuista hyötyvät kaikki, erityisesti työttömät.

Markus Sovala

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja