Kesätöitä kannattaa vielä hakea, kertovat työ- ja elinkeinotoimistot sekä työnantajat.
Osa yrityksistä on jo valinnut kesätyöntekijänsä, mutta monilla on haku yhä meneillään. Viimeiset paikat täytetään kesän puolella.
– Ehdottomasti vielä ehtii, pitää ja kannattaa hakea kesätöitä, sanoo työnvälitysasiantuntija Tove Aro Varsinais-Suomen TE-toimistosta.
Etenkin matkailu- ja ravintola-aloille sekä erilaisiin myyntitehtäviin kesätyöntekijöitä yhä etsitään. Postin kesätyöpaikoista osa on vasta hiljattain pantu hakuun. Myös siivous-, rakennus- ja vartiointialoilla kesätyöpaikkoja on avoimina.
– Arvioisin, että tällä hetkellä kesätyöpaikkoja on avoinna enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Lähempänä kesää tyypillisesti etsitään vielä marjanpoimijoita ja -myyjiä, sanoo Satu Hovisalmi, työnantaja- ja yrityspalveluiden asiantuntija Keski-Suomen TE-toimistosta.
Alaikäisyys ei ole este
Posti on monelle nuorelle ensimmäinen kesätyöpaikka, kertoo rekrytointipäällikkö Ville Hakala.
– Suurin määrä kesätyöpaikkoja tulee päiväjakeluun. Lajittelu- ja jakelutehtävissä hyvä lähtökohta on reipas asenne ja valmius fyysiseen työhön, kertoo Hakala.
Postissa kesäksi palkattavan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Sen sijaan esimerkiksi ravintola-alalla nuoremmillakin on mahdollisuuksia.
– Kahvilaan tai lounasravintolaan voidaan palkata nuorempiakin. Sellaisissa paikoissa, joissa on anniskelua, ikäraja on pääsääntöisesti 18 vuotta, kertoo työmarkkinajohtaja työnantajajärjestö Matkailu- ja Ravintolapalveluista.
