Kymmenet tuhannet lapset ja nuoret ovat poistuneet tänään kevätjuhlista kuka milläkin kyydillä. Klaukkalassa neljän ylioppilaan joukko päätti jättää koulutien taaksensa hieman lennokkaammalla tavalla.
Kun lakit olivat päässä ja yhteislaulut laulettu, laskeutui Klaukkalan Arkadian yhteislyseon viereiselle pellolle helikopteri. Se oli tullut hakemaan kyytiinsä neljää ylioppilaaksi valmistunutta poikaa.
– Kyllä siinä opettajien ilmeet olivat aika muikeat ja yllättyneet. Sellaista puhetta kuuli, että siinä ne pojat sitten lähtevät nyt viimeistä kertaa koulusta, idean isä Markus Malinen, 19, kertoo MTV Uutisille.
Markus sai ajatuksen erilaisesta ja mieleenpainuvasta juhlapäivästä muutama viikko sitten.
– Itseasiassa näin sellaista unta, että lähdin koulusta helikopterilla. Aamulla sitten puhuin asiasta äidille, joka sanoi, että miksi ette sitä toteuttaisi. Isäni on helikopterilentäjä, joten hän auttoi sitten käytännön järjestelyissä.
Sekä isälle että pojalle on tärkeää korostaa, että tämä ei ollut mikään "pappa betalar" -tempaus. Poikanelikko maksoi kyydin omasta kukkarostaan.
– Olemme kaikki tehneet kirjoitusten jälkeen paljon töitä, joten kyllä se raha löytyi melko helposti. Kaverit lähtivät tähän heti innolla mukaan.

