Video: Onko Jani Rantasella maan upein maisemakonttori? Työtuoli sijaitsee yli 80 metrin korkeudessa

Torninosturinkuljettajan työtuoli on 83 metrin korkeudessa 1:46

Suomen ensimmäisen tornitaloalueen työmaalla kaikki on suurta. Paikalle nousevat maan korkeimmat asuinrakennukset vaativat valmistuakseen vierelleen maan korkeimmat torninosturit.

MTV Uutisten toimittajalle tarjoutui mahdollisuus tutustua Helsingin Kalasatamaan nousevan REDI-tornitaloalueen korkeimman nosturin ohjaamoon, joka on parhaillaan 83 metrin korkeudessa.

Ohjaamoon pääsee vain kiipeämällä kapeita tikkaita pitkin ja ennen ohjaamoon pääsemistä todellakin tietää kiivenneensä.

Ohjaamossa oli vastassa päivittäin tämän massiivisen laitteen puikkoihin kipuava torninosturinkuljettaja Jani Rantanen Trenox Oy:stä.

Kuljettaja ei laskeudu nosturistaan työpäivän aikana, mutta paikoitellen tarjoutuu mahdollisuus nauttia maisemista.

– Välillä kun on hiljaisempaa, niin käyn tuossa ulkopuolella.

Isolla työmaalla on lukuisia nostureita, joiden täytyy olla hyvin perillä toistensa liikkeistä, jotta törmäyksiltä vältytään.

– Tarkkana pitää olla. Meillä on täällä suojapuhelimet ja sokkonostot tehdään kameran avulla. Vahinkojakin on kyllä sattunut.

Torninosturit kasvavat rakennusten mukana. Nosturit kohoavat peräti 145 metrin korkeudelle, kun 132 metrinen Majakka-rakennus on harjakorkeudessaan vuonna 2017.

Entä onko korkeimman nosturin kuljettaja omasta mielestään työmaan kovin jätkä? Vastaus kuullaan artikkelin ylälaidasta löytyvällä videolla.

Ja alla oleva Facebook-video on kuvattu pienestä korista torninosturin nokassa samalla, kun se kiertää täydellisen ympyrän:


Suomen korkeimman asuinrakennuksen huoneistot kiinnostavat 2:00

Lue myös:

    Uusimmat