VIDEO: Näin lasimestari Oiva Toikan teokset syntyvät
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut professori Oiva Toikka kertoi, että viimeisimmän Toikkuja-näyttelyn teoksissa hänen ideansa ovat toimineet alkusytykkeenä, mutta lopputuloksessa näkyy myös lasinpuhaltajan työnjälki.
Keraamikko ja muotoilija, professori Oiva Toikka ei halua ottaa kunniaa itsellensä viimeisimmän näyttelynsä Toikkuja lasiveistoksista ja lasieläimistä. Toikka on suuri luonnonystävä, jota kasvit ja otukset ovat aina kiinnostaneet. Eläimet ovat toimineet inspiraation lähteenä hänelle, mutta toisinaan Toikasta tuntuu, etteivät keinot meinaa riittää toteutukseen. Muotoilija kertoo joskus kokevansa, että piirrokset jäävät jopa kömpelöiksi.
Teokset ovat valmistuneet Venetsian Muranossa yhteistyössä lasinpuhaltaja Pino Signoretton kanssa. Toikka näkee roolinsa yhteistyössä innoittajana. Hän toteaa, ettei hänen jälkensä ole erityisesti nähtävissä teoksissa.
– No en minä itseäni laita mihinkään. Minä vain koetan saada toiset heräämään ja tekemään. Jos he inspiroituvat, niin ei ole hädän päivää, kun on lahjakas puhaltaja, joka on kyvykäs niin kuin Pino Signoretto. Minä näytän jonkun tökerön piirroksen, tai olkoon tökerö tai ei, niin hän osaa lukea sitä ja osaa kääntää sen hänen muotokielelleen.
Työ lähtee liikkeelle yhteisymmärryksestä ja kiinnostuksesta. Vaikka lasinpuhaltaja olisi ”taivaallinen tekijä”, ei työstä tule mitään, ellei hän ole kiinnostunut käsillä olevasta työstä. Lopputulos on yhtä paljon Toikan kuin lasinpuhaltajankin hengentuote.
Toikka on erinäisten menestyneiden astiastojen ja lasistojen takana. Hänet tunnetaan myös lasista linnuistaan. Hänen mielestään tuotteiden menestys ei johdu hänestä.
– En minä ole syyllinen siihen, että ne menestyvät. Se on yleisö, joka valitsee. Yksi kaksi ne ottavat siipiensä suojaan.
Oiva Toikan Toikkuja-näyttely Galleria Forsblomissa aukeaa jälleen loppiaisena ja on auki 11.1.2015 asti.
Milloin Oiva Toikka ymmärsi haluavansa taiteilijaksi? Mitä karjalaisuus merkitsee Viipurissa syntyneelle Toikalle? Katso taiteilijan haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää