VIDEO: Näin lapsuuden traumat vaikuttavat aikuisuuteen
Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen psykoterapeutti Katriina Järvisen mukaan lapsuudessaan traumatisoituneet syyllistävät itseään vielä pitkälle aikuisuuteen.
Psykoterapeutti Katriina Järvinen kertoo aikuisena vanhempiensa vallan ja lapsuuden traumojen alta ponnistavien ihmisten usein puolustelevan vanhempiaan.
– Erittäin usein nämä alkavat mollata itseään, ja sanovat, että "no lapsuudessa oli kaikenlaista, isä oli alkoholisti, äiti oli hirveän väsynyt ja marttyyri, mutta en halua mitenkään vanhempiani syyttää", Järvinen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä.
Järvisen mielestä omia vanhempiaan, vastuullisia, voisi kuitenkin myös syyttää.
– Ihminen on oppinut aina etsimään vikaa itsestään, ja epäilee viimeiseen asti, että entä jos minä kuitenkin olen väärässä. Näissä perheissä usein on syydetty kaikki vastuu lapsen niskoille.
– Vielä viisikymppisen elämässä se näkyy sellaisena, ettei uskalleta luottaa omiin tunteisiin ja kokemuksiin.
Järvisen mukaan syyllisyyden ja häpeän tunteet vaikuttavat psyyken kehitykseen siten, että ne estävät kasvamasta ja oikenemasta ihmiseksi, joksi on tarkoitettu.
– Kodin pitäisi olla sellainen paikka, mistä saa voimaa ponnistaa elämään sellaista elämää, millaiseksi on syntynyt tänne elämään, aikuisten lasten ja vanhempien suhteista Kaikella kunnioituksella -teoksen kirjoittanut Järvinen sanoo.
Kuinka vanhemmat usein reagoivat aikuisen lapsen yrityksiin selvittää asioita? Mitä mieltä Järvinen on siitä, pitääkö vanhemmilleen antaa anteeksi? Katso koko haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää