Video: Jokelan junaturmasta 20 vuotta – tuhojen laajuus paljastui suomalaisille MTV:n ylimääräisestä uutislähetyksestä

Jokelan junaturmasta 20 vuotta: Näin MTV kertoi onnettomuudesta ylimääräisessä uutislähetyksessä 10:14

Jokelan tuhoisasta junaturmasta tuli tällä viikolla kuluneeksi 20 vuotta. MTV Uutiset kertoi tapahtumasta ylimääräisessä uutislähetyksessä onnettomuuspäivänä.

Veturinkuljettajan ja kolmen matkustajan hengen vaatinut junaonnettomuus sattui Jokelassa 21. huhtikuuta 1996, kun Oulusta Helsinkiin matkannut pikajuna suistui kiskoilta. Rytäkässä loukkaantui 75 ihmistä.

Onnettomuutta tutkineen lautakunnan raportti kertoo, että sankan sumun ja suuren nopeuden takia veturinkuljettaja ei havainnut esiopastinta, joka ilmoitti ratatöistä johtuvan raiteenvaihdon enimmäisnopeudeksi 35 kilometriä tunnissa.

Pääopastimelle saavuttaessa junan nopeus oli 133 kilometriä tunnissa, vaikka junan suurin sallittu nopeus oli 120 kilometriä tunnissa. Kuljettaja teki hätäjarrutuksen, mutta junan vauhti oli onnettomuushetkellä silti vielä 124 kilometriä tunnissa. 

Veturi kääntyi tulosuuntaansa kaatuen ratapenkereelle ja kaksi junan 11 vaunusta murskautui veturia vasten. Lisäksi neljä muuta vaunua suistui ratapenkereelle ja kaksi putosi kiskoilta.

Tutkintalautakunnan mukaan kuljettaja oli ottanut veturiin matkustajaksi vahvassa humalatilassa olleen ystävänsä, mikä heikensi lähtövalmisteluissa kuljettajan mahdollisuuksia keskittyä työhönsä.

Matkan aikana kuljettaja oli ajanut useaan otteeseen lievää ylinopeutta välttääkseen aikataulusta myöhästymisen.

Lue myös:

    Uusimmat