Video: Eläinlääkäri julkaisi pysäyttävän videon kesäpäivien vaaroista – nämä ovat lämpöhalvauksen oireet
Jo ensimmäiset kunnolla lämpöiset kesäpäivät saattavat koitua kohtalokkaiksi lemmikkieläimille. Tästä muistutuksena kangasniemeläinen eläinlääkäri Teppo Heinola jakoi kuvaamansa videon viime keväältä.
Noin vuosi sitten toukokuussa, niin ikään ensimmäisinä lämpiminä päivinä, Heinolan oma saksanpaimenkoira Loordi leikki takapihan terassilla perheen lasten kanssa. Puolen tunnin jälkeen koira tuli sisälle.
Se vetäytyi syrjään makaamaan, lakkasi reagoimasta ulkosiin ärsykkeisiin ja hengitti erittäin kiihtyneesti. Koiran ruumiinlämpö oli noussut jo 40,7 asteeseen.
Päivitys: Videoupotus ei näy kaikilla mobiililaitteilla. Voit katsoa sen toisella selaimella tai Heinolan ylläpitämällä Facebook-sivustolla.
– Kyllä tilanne tuli meillekin puskista, vaikka ammatin puolesta olen tapauksia nähnyt paljon. Kyseessä oli kuitenkin nuori koira ja pieni, riehakas leikki pihalla, Heinola kertoo MTV Uutisille.
Pian Loordi tokeni ja oli jaloillaan. Eläinlääkärit näkevät kuitenkin vuosittain useita tapauksia, joissa lopputulos on erittäin surullinen.
– Usein ne kamalimmat kohtalot tapahtuvat autossa. Lämpöhalvaus etenee nopeasti eikä aina ole mitään tehtävissä. Tapahtumat lämpöhalvauksessa ovat niin nopeita. Yleensä lämpöhalvauksesta ei jää pysyviä vaurioita, mutta määrätyn pisteen jälkeen ennuste on onnettoman huono.
Heinola neuvoo lemmikinomistajia tarkkailemaan eläintä lämpimillä keleillä. Läähätys on merkki siitä, ettei koiralla ole hyvä olla.
– Läähättävälle koiralle pitää antaa mahdollisuus hakeutua varjoon. Jos levossa oleva koira läähättää voimakkaasti, on se merkki siitä, että sillä on yhä kuuma, epämukava olo. Pahemmat merkit ovat ne, kun tajunnantaso heikkenee, eläin hoippuu ja läähätys kovenee.
Ensiapuna omistaja voi tällöin jäähdyttää koiraa kylmällä vedellä. Kastelu on tärkeä tehdä niin, että myös pohjaturkki menee märäksi.
– Kevyt hieronta on hyväksi, verenkierto paranee ja viileys leviää koko elimistöön. Lisäksi liiallinen paikallinen viilennys saattaa johtaa paleltumaan. Myös tuuletin on hyvä idea tuomaan hapekasta ilmaa tilaan, Heinola kertoo.
Heinola muistuttaa, että jos viilentäminen ei auta eikä eläin jo joidenkin minuuttien jälkeen reagoi hoitoon, niin eläinlääkäriin on syytä olla yhteydessä nopeasti.
Pahimmissa ongelmissa ovat vanhat ja ylipainoiset koirat sekä ne rodut, joilla on haasteelliset hengitystiet.
– Tällaisten koirien voisi olla hyvä antaa olla rauhassa kuumana päivänä ja ulkoilla kunnolla vasta illalla. Sama juttu, jos tykkää juosta helteellä koiran kanssa - lenkki olisi hyvä ajoittaa iltaan. Se on sama kuin itse juoksisi lenkkiä kuumassa paahteessa turkki päällä, Heinola vertaa.
Pahimpia merkkejä lämpöhalvausoireista kärsivällä koiralla ovat mustelman kaltaiset merkit iholla, esimerkiksi vatsan alueella, nivusissa tai limakalvoilla. Ne kertovat, että tilanne on jo erittäin vakava, pahimmillaan peruuttamaton.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää