Vettä niskaan – loppuviikko on Suomessa märkä

Sataa sataa ropisee – loppuviikon sää on epävakainen 5:14
Meteorologi Pekka Pouta povaa epävakaista säätä loppuviikoksi. Sääkartat lupaavat kuitenkin myös aurinkoa.

Vettä saadaan niskaan loppuviikon aikana aina jossain päin maata. Kuitenkin myös auringosta saadaan ajoittain nauttia Suomessa. Lämpötilat kohoavat korkeimmillaan 15:een asteeseen.

Sateet tuovat helpotusta metsäpaloihin ja siitepölytilanteeseen, mutta tavallinen tallaaja tuskin arvostaa loppuviikon sääennustetta.

Tänään Etelä-Suomessa aamu valkeni sateen merkeissä, mutta jo aamupäivän aikana sadealue on siirtynyt kohti Pohjois-Suomea. Käsivarressa puolestaan voi sadella räntää.

– Sade sulattaa loput lumet melko hyvin Lapissa, meteorologi Pekka Pouta tuumaa.

Torstaina Suomeen saapuu useampi kuurovyöhyke, mutta koko päivää ei kuitenkaan sada.

– Tuo ei ole jatkuvaa sadetta, mutta hetkittäin voi tulla kaatamalla vettä. On myös ukkosen riski jopa. Sateiden välissä voi aurinkokin tulla näkyville.

Viikonloppuna hieman poutaisempaa

Viikonloppu näyttä kuitenkin hieman paremmalta, sillä sadekuurot ovat paikallisia ja hyvinkin nopeita.

– Sademäärät yleisesti jäävät melko vähäisiksi, Pouta tuumaa.

Lauantaiksi Pekka povaa melko hienoa säätä Itä- ja Pohjois-Suomeen. Länsi-Suomessa saadaan kuitenkin sateita.

Lännessä todennäköisin mahdollisuus hyvälle ulkoilukelille sattuu perjantaille tai sunnuntaille.

Sunnuntaina sateet painottuvat Itä- ja Pohjois-Suomeen.

Lämpötilojen osalta loppuviikon aikana päästään korkeimmillaan 15:een asteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat