Mainos

Veronique kertoi antaneensa rahaa poikansa perheelleen – nyt hänen epäillään rahoittaneen Isisiä ja Pariisin sekä Brysselin terrori-iskuja yli 65 000 eurolla

1:58
MTV Uutiset kertoi helmikuussa terrorismin uhasta Europaassa.

Belgialaisen Véronique Louten epäillään rahoittaneen yli 65 000 eurolla Isis-terroristijärjestön solua, joka on vastuussa Pariisin ja Belgian terrori-iskuista, uutisoi European Eye on Radicalization -verkosto.

Belgialaisen Véronique Louten epäillään maksaneen Isis-terroristijärjestölle 65 000 euroa, joiden hän luuli menevän poikansa Sammy Djedoun ja hänen vaimonsa sekä kahden lapsen käyttöön Syyriaan.

Louten poika Djedou lähti Syyriaan vuonna 2012 liittyäkseen Isikseen. Djedou eteni järjestössä nopeasti ja kuollessaan ilmaiskussa vuonna 2016 hän oli jo kohonnut korkea-arvoiseen asemaan luutnantiksi asti.

Louten omien sanojensa mukaan hän luuli loppuun asti rahan menevän hänen perheensä käyttöön. 

Ei todennäköisesti tuomiota

Portugalissa on käynnissä marokkolaisen Abdesselam Tazin, 65, oikeudenkäynti, jossa häntä syytetään osallisuudesta terroristi-iskuihin Euroopassa. Euroopan keskusrikospoliisi Europol sai tietää tutkinnan yhteydessä Louten ja ainakin kahden muun belgialaisen äidin lähettämistä rahoista. 

Tazin epäillään toimineen Euroopassa Isiksen yhteyshenkilönä ja rahojen liikuttajana vuodesta 2013 alkaen. Tutkinnan aikana selvisi, että Tazi sai käskynsä samoilta tahoilta, jotka olivat Pariisin ja Brysselin terroristi-iskujen takana vuosina 2015 ja 2016.

Loutea ja kahta muuta äitiä voi odottaa jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus, mutta todennäköisesti sitä ei heille langeteta. On vain yksi ennakkotapaus, jossa belgialais-kosovolaisen Isis-taistelijan äiti on saanut tuomion terroristijärjestön rahoittamisesta lähettämällä pojalleen rahaa. 

Ero aikaisemmin tuomitun naisen ja Louten välillä on se, että tuomitun katsottiin olevan ainakin jonkin verran myönteinen Isiksen toimintaa kohtaan.

Sen sijaan Europol piti epätodennäköisenä, että Loute olisi tiennyt poikansa korkeasta asemasta tai rahojen menevän terrorismin rahoittamiseen. Poikansa lähdön jälkeen Loute on kampanjoinut Belgiassa nimenomaan radikalisoitumista vastaan.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja