Verohallinto jatkaa tänään tuhansien virheellisten kirjeiden seurauksien tutkimista

Verohallinto jatkaa tänään sen selvittämistä, millaisia vaikutuksia reilun 2 800 virheellisen kirjeen lähettämisellä on ollut.

Verottaja lähetti viime viikolla reilut 2 800 virheellistä kirjettä ohjelmistovirheen takia. Virheitä sisältävässä erässä on noin 27  000 kirjettä, mutta virheitä tulostui ainoastaan erän loppupään kirjeisiin.

ICT-palveluyksikön johtaja Mika Koskelo Verohallinnon kehitys- ja tietohallintoyksiköstä sanoo STT:lle, että korjatut kirjeet ovat jo valmiit ja tänään tehdään päätökset siitä, minkälaisella liitetekstillä korjatut kirjeet lähetetään. Koskelo arvioi, että korjatut kirjeet jaetaan varmaan jo tällä viikolla.

Verohallinto selvittää lisäksi manuaalisesti, kenen tietoja on päätynyt muiden ihmisten kirjeisiin.

–  Sitä työtä ei ole mahdollista tehdä automatiikkaa käyttäen. Selvitämme, onko tiedoista mahdollista päätellä, kenestä on kysymys, Koskelo sanoo.

Myös ne, joiden tietoja on ollut muiden kirjeissä, saavat erillisen kirjeen. Koskelon mukaan tieto voi olla kirjeessä hyvin pientä esimerkiksi vain yksi numero, josta ei voi päätellä, kenestä on kysymys.

Manuaalista työtä tehdään vajaan kymmenen hengen ryhmässä.

Virheelliset kirjeet ovat näyttäneet sekavilta

Verottaja lähetti 6. elokuuta eli viime viikon tiistaina asiakkailleen paperisia verotuspäätöksiä, verokortteja ja muita tulosteita, joissa oli osittain toisen ihmisen tietoja. Ongelma tuli ilmi torstaina, kun verottaja alkoi saada yhteydenottoja virheellisiä kirjeitä saaneilta ihmisiltä.

Virheelliset kirjeet näyttävät useimmissa tapauksissa sekavilta, koska niissä saattaa olla esimerkiksi tekstiä päällekkäin. Myös suomen- ja ruotsinkielistä tekstiä voi olla sekaisin samassa kirjeessä, Verohallinto kertoo tiedotteessaan.

Koskelon mukaan nyt varmistetaan, ettei vastaavaa tapahdu tulevaisuudessa. Hän sanoo, että ohjelmistotoimittaja korjaa virheen ja rakentaa sellaisen kontrollin, ettei jatkossa samanlaista virhettä tapahdu.

–  Alkuun myös meidän ihmiset käyvät varmistamassa, että tulostus tapahtuu oikein, hän sanoo.

Koskelon mukaan pölyn laskeuduttua koko prosessi katsotaan vielä kertaalleen lävitse ja katsotaan varajärjestelyratkaisuja

Koskelo painottaa, että aikaisemmin samalla järjestelmällä on lähetetty miljoonia kirjeitä ilman ongelmia. 

Lue myös:

    Uusimmat