Venezuelan talouskriisi koettelee terveydenhuoltoa – "Tilanne kuin 1800-luvulla"
Venezuelassa julkinen terveydenhuolto on romahtanut talouskriisin myötä, kuvailee paikallisessa sairaalassa vieraillut New York Times.
Lehden toimittajan mukaan sairaaloissa ei ole lääkkeitä, mustan pörssin lääkekauppiaat mainostavat avoimesti sairaaloiden seinillä ja vauvoja kuolee, kun elintoimintoja ylläpitävät koneet lakkaavat sähkökatkosten takia toimimasta.
Lääkärit kuvailivat NYT:ille, kuinka neljä vauvaa kuoli happilaitteiden lakattua saamasta sähköä. Henkilökunta yritti pelastaa lapset pumppaamalla heille ilmaa käsin tuntikausia.
Vuosina 2012–2015 alle kuukauden ikäisten lasten kuolemat noin satakertaistuivat 0,02 prosentista kahteen prosenttiin. Äitiyskuolemien määrä viisinkertaistui.
Sairaaloissa on pulaa verensiirtoihin tarvittavasta verestä ja jopa vedestä, jolla pestä tarvikkeita ja käsiä.
– Tilanne on kuin 1800-luvulta, Meridassa toimivan Andesin yliopistollisen sairaalan lääkäri Christian Pino sanoo lehdelle.
Myös muun muassa röntgenkuvien tulostamiseen tarvittavasta paperista on pulaa. Potilaat joutuvat ottamaan röntgeneistään kuvia puhelimilla, jotta lääkärit voivat nähdä ne tehdäkseen diagnooseja.
Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset varoittivat aikaisemmin Venezuelan talouskriisin kärjistyneen niin pahaksi, että vaarana on kansan nouseminen kapinaan. Presidentti Nicolas Maduro julisti perjantaina maahan kolme kuukautta kestävän hätätilan.
Uusimmat
-
15:05
Asgeirin puolisoehdokas Elina on toivonut jo vuosia löytävänsä vierelleen norjalaisen kalastajan: "Kolme ystävääni ilmoitti, että nyt on löytynyt"
-
14:55
Radio Novan Minna Kuukka: "Ilman kuulijoita tuossa hommassa ei olisi mitään järkeä"
-
14:49
Erdogan vannoo virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
14:45
Aleksander Barkoville valtavia kehuja Floridan unelmakeväässä – epätodellinen matka enää kruunua vailla
-
14:32
Heidi suoritti kaksoistutkinnon: valkolakki, parturi-kampaajan tutkinto ja oma yritys neljässä vuodessa
-
14:20
Sähköauto tuhoutui räjähdyksessä Lahden keskustassa, syy mysteeri – "Ovet vääntyneet ja pullistuneet ulos"
-
14:15
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
14:07
Prigozhin: Kreml yritti tappaa Bahmutista vetäytyviä Wagnerin sotilaita
-
13:49
Pekka Poudalta rohkaisevia sanoja: "Pahin on selkeästi ohitse"
-
13:37
Karmeaa tuhoa: Sardinian MM-rallin vesilätäköt söivät autoja pois pelistä
-
13:31
"Suomalaisvanhemmat maailman uupuneimpien joukossa" – mistä tietää olevansa hyvä vanhempi?
-
13:28
MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa – Komisario vanhemmille: "Olkaa kiinnostuneita jälkikasvusta, älkää päästäkö riekkumaan yötä myöten"
-
13:18
Näillä sanoilla presidentti Niinistö ja pääministeri Marin onnittelevat valmistuneita
-
12:56
MTV seuraa: Esapekka Lappi pulassa Ogierin ja renkaiden kanssa
-
12:55
Monipuolinen tulkitsija Yona yllätti Antero Mertarannan: "Olet inspiroinut minua kappaleeseen"
-
12:21
Huomenta Suomi vieraili Vallilan ala-asteella kevätjuhlapäivänä – "Jännittää, mikä mun numero on"
-
12:18
Huuhkajien tähtipelaaja saatetaan myydä kesällä – pienentynyt rooli Suomen maajoukkueelle huolestuttava tekijä
-
12:18
Kalle Rovanperä haukkui Sardinian perinteisen erikoiskokeen: "Mikkihiiripaskaa"
-
12:10
Helsinki Pride perui yhteistyön fetissipalvelujen tarjoajan kanssa – domina Valtiatar Keiju: "Ei ehdotettu mitään ratkaisua"
-
12:01
Lintulaudalla herkutellut rotta pelästytti miehen pahanpäiväisesti – hyppäsi niskaan!
-
Lataa lisää