Venäläismies kiinniotettu Suomessa USA:n pyynnöstä – tapaus ulkoministeriön tiedossa

Venäjän ulkoministeriö on antanut lausunnon, jonka mukaan Suomi olisi ottanut kiinni Venäjän rajalla Yhdysvaltain pyynnöstä Venäjän kansalaisen. Miehen nimi on ulkoministeriön mukaan M. V. Senah.

Venäjä moittii kiinniottoa 1:36

Suomen ulkoministeriö vahvistaa tietävänsä tapauksesta, muttei kommentoi yksityiskohtia.

Ulkoministeriön viestintäosaston yksikönpäällikkö Vesa Häkkinen sanoo, että ulkoministeriö tuntee tapauksen, mutta että sitä kommentoi tästä eteenpäin oikeusministeriö. 

Venäjän ulkoministeriö vaatii lausunnossaan Suomea noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia ja toteaa, ettei Senahia voida luovuttaa Yhdysvaltoihin.

Venäjän ulkoministeriö ei viittaa kiinnioton taustoihin mitenkään, eivätkä ne toistaiseksi ole myöskään venäläismedioiden tiedossa. Sen sijaan Venäjä syyttää lausunnossa Yhdysvaltojen ottaneen tavaksi ”Venäjän kansalaisten laittomat pidätykset muissa maissa”.

On selvää, että jos kyseessä olisi tarve taistella rikollista toimintaa vastaan, olisi loogista toimittaa oleelliset tiedot aiheesta maalle, jonka kansalaista epäillään. Varsinkin, kun Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on sopimuksellinen pohja yhteistyölle rikollisoikeudessa. Siitä huolimatta näin ei toimita”, ulkoministeriön lausunnossa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat