Venäläinen tiedustelusatelliitti putoamassa Maahan – lentää Suomen yli

Venäläinen tiedustelusatelliitti on putoamassa Maahan ennusteiden mukaan sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaa.

Satelliitti on tuohon aikaan Tyynenmeren yläpuolella. 

Satelliitista ei ole yksityiskohtaisia tietoja, joten on vaikea arvioida kuinka suuri osa siitä selviää maan pinnalle saakka, sanovat Geodeettinen laitos, Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto tiedotteessaan.

Kyseessä on Neuvostoliiton vuonna 1980 laukaisema Kosmos-1220-satelliitti.  

Viime vuosikymmeninä ilmakehään palanneet tuhannet avaruusromun kappaleet eivät ole tähän mennessä aiheuttaneet henkilövahinkoja. 

Satelliitin odotetaan kulkevan ennen putoamistaan Etelä- ja Keski-Suomen yli sunnuntain vastaisena yönä neljästi, tällä tietoa klo 21.30, 23, 00.30 ja 2.

Lue myös:

    Uusimmat