Venäjän tähtihiihtäjä ulkona olympialaisista – myös KHL-tähtiä suljettu ulos

Muun muassa maastohiihtäjä Sergei Ustjugov, ampumahiihtäjä Anton Shipulin ja neljä jääkiekkoilijaa ovat saaneet kieltävän päätöksen osallistua helmikuussa käynnistyviin PyeongChangin talviolympialaisiin, kertovat venäläiset RIA Novosti ja Sport-Ekspress.

Venäjän olympiakomitea vahvisti maanantaina, ettei kaukalopikaluistelija Viktor An ole saanut kilpailulupaa Kansainvälisen olympiakomitealta KOK:lta. Tiistaina Venäjä vahvisti, että mukaan kisoihin hyväksyttävien urheilijoiden listalta puuttuvat myös Ustjugovin ja Shipulinin nimet.

Ustjugov on viime talven Lahden MM-kisojen kaksinkertainen kultamitalisti.

Sport-Ekspressin lähteiden mukaan miesjääkiekkoilijat Anton Belov, Mihail Naumenkov, Sergei Plotnikov ja Valeri Nitshushkin eivät saa myöskään osallistua Etelä-Korean kisoihin. RIA Novosti kertoo Venäjän jääkiekkoliiton jatkavan yhä neuvotteluitaan kiekkoilijan mukaan laskemiseksi.

Venäjän taitoluisteluliitto puolestaan tiedotti tiistaina, että taitoluistelija Ksenia Stolbova ja jäätanssija Ivan Bukin ovat saaneet KOK:lta kilpailukiellon olympialaisiin. Stolbova saavutti parinsa Fjodor Klimovin kanssa hopeaa viime viikonloppuna päättyneissä Moskovan EM-kisoissa.

Nyt olympialaisista suljetut urheilijat eivät ole samoja, joiden edustusoikeutta käsitellään parhaillaan Urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa CAS:issa.

Lue myös:

    Uusimmat